Yksinyrittäjille 2000 euroa toimintatukea – haku avautuu huhtikuussa

Yksinyrittäjät voivat hakea 2 000 euron tukea kunnilta koronavirustilanteen aiheuttamassa kriisissä. Haku tapahtuu yrityksen sijaintikunnasta. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen, ja haku avataan viimeistään huhtikuun puoliväliin mennessä. Tukea voi hakea yksin taloudellista toimintaa harjoittava, Suomessa toimiva päätoiminen yrittäjä, riippumatta toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta. Yksinyrittäjäksi määritellään yrittäjä Lue lisää…

Heinolan kaupungilta kriisitukea paikallisille yrityksille

Heinolan kaupunki antaa suoraa tukea paikallisille mikroyrityksille, tarjoaa vuokrahelpotuksia vuokralaisilleen ja suosii mm. heinolalaisia yrityksiä hankinnoissaan koronavirusepidemian aiheuttamien ongelmien vähentämiseksi. Lisäksi kaupunki pyrkii nopeuttamaan yritysten laskujen maksatusta ennen eräpäiviä. Heinolan kaupunginhallitus päätti tukitoimenpiteistä elinvoimapalvelujen esityksestä. Tukitoimien taustalla on myös Suomen Yrittäjien ja Kuntaliiton yhteiset suositukset yrityksille ja kunnille koronakriisin aikana. Lue lisää…

LAB auttaa markkinoinnissa ja rahoitusavustusten teossa

LAB-ammattikorkeakoulu on mukana tarjoamassa tukipalveluitaan yrittäjille koronaviruksen aiheuttamassa kriisissä. – LAB tekee parhaansa auttaakseen yrityksiä omalla osaamisellaan myös tässä poikkeuksellisessa tilanteessa, kertoo TKI-johtaja Pasi Juvonen. LAB on kohottanut valmiuttaan reagoida nopeasti kentältä tuleviin tarpeisiin. Mikäli yritys tarvitsee apua esimerkiksi digimarkkinointiin ja -myyntiin, digityökalujen käyttöön tai etätyön johtamiseen, ovat LABin asiantuntijat Lue lisää…

Apua saatavilla Heinolan yrityksille kriisin yli selviämiseen

Viime päivinä on uutisoitu mittavista tukipaketeista yrityksille. Business Finlandin häiriötilanteisiin tarkoitettua avustusvaltuutta nostettiin viime viikolla 30 miljoonasta 150 miljoonaan euroon, ja ELY-keskusten vastaaviin tukiin myönnettiin 50 miljoonaa euroa. Rahaa on tulossa vielä lisääkin. Tiedotusvälineiden mukaan hallitus on päättänyt moninkertaistaa lisätuen yrityksille nykyisestä 200 miljoonasta yhteensä miljardiin euroon. Business Finlandin kautta Lue lisää…

Paikalliset yritykset hoitavat tuotteet kotiin

Heinolalaiset yritykset hoitavat koronavirusepidemian aikana tuotteiden kotiinkuljetuksia. Tukemalla paikallisia yrityksiä turvaamme palveluiden saatavuuden myös koronaepidemian jälkeen. Olethan mukana yhteisissä talkoissa ja käytät paikallisia palveluja. Listaa palveluidentuottajista päivitetään sitä mukaa kun huomaamme uusia palvelumuotoja. Mahdolliset korjaukset ja lisäykset tähän palvelulistaan sähköpostilla spotti(at)heinola.fi ja ravintolat voivat samalla ilmoittaa tiedot myös Etelä-Suomen Sanomien Lue lisää…

Valtiolta miljardi yritystukiin koronataistelussa

Valtio suuntaa suoriin yritystukiin koronavirustilanteessa yhteensä miljardi euroa. Summasta 700 miljoonaa euroa varataan Business Finlandin myöntämiin avustuksiin ja 300 miljoonaa euroa ELY-keskusten myöntämiin avustuksiin. Tuet sisältyvät hallituksen vuoden 2020 lisätalousarvioon, jonka eduskunta hyväksyi 26.3.2020. Lisätalousarvio tulee voimaan 31.3.2020. – Tavoitteena on, että mahdollisimman moni yrittäjä pystyy jatkamaan toimintaansa kannattavasti kriisin Lue lisää…

Finnvera takaa, pankit jakaa rahoitusta

Hallitus on valmistellut mittavan tukipaketin yritysten tueksi koronavirusepidemian haittojen torjuntaan. Tukipaketti tarjoaa 10 miljardin euron lisärahoituksen yrityksille Finnveran kautta. Tuen ensisijainen jakaminen tapahtuu takaustoiminnalla, jossa pankit myöntävät luotot. Lisäksi valtion Finnveralle maksama luotto- ja takaustappioiden korvausosuus nousee 50 prosentista 80 prosenttiin. – Vahvistamme voimakkaasti yritysten tukea koronavirusepidemiassa. Suuntaamme Finnveran, Business Lue lisää…

Hallitus helpottaa koronakriisin vaikutuksia yrityksille

Hallitus on tehnyt päätöksen ensi vaiheen toimenpiteistä, joilla turvataan ihmisten toimeentulo ja yritysten maksuvalmius koronaviruksen aiheuttamassa vaikeassa tilanteessa. Hallitus pyysi työmarkkinajärjestöiltä esityksiä viikon sisällä – järjestöt saivat työnsä valmiiksi kahdessa päivässä viikolla 12. – Hallitus toteuttaa työmarkkinajärjestöjen esitykset pääosin. Lisäksi turvataan yrittäjien ja freelancereiden toimeentuloa yritysmuodosta riippumatta. Tukitoimet ovat määräaikaisia, Lue lisää…

Business Finland koordinoi rahoitusta häiriötilanteisiin

Business Finland tarjoaa torstaista alkaen kehitysrahoitusta liiketoiminnan häiriötilanteisiin. Rahoituspalvelu on tarkoitettu Suomessa toimiville pienille, keskisuurille ja suurille kasvualan (midcap) yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta. Rahoituksen haku avataan torstaina 19.3. ja se tehdään Business Finlandin asiointipalvelun kautta. Liitteitä ei tarvita. Linkki asiointipalveluun. Jos sinulla on kysyttävää ennen hakemuksen jättämistä, lähetä sähköposti Lue lisää…

Yrittäjä – ole yhteydessä rahoittajiin koronavirushäiriöstä

Suomen Yrittäjät, Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera ja pankit sekä verottaja kehottavat yrittäjiä olemaan aktiivisia koronavirusepidemian synnyttämästä kriisistä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Suomen Pankin ja hallituksen tukitoimet mahdollistavat uusia rahoitusjärjestelyjä yrittäjille koronaviruksen aiheuttamana äkillisen kriisin vuoksi. Ole yhteyksissä omaan pankkiisi Pankeissa on rakennettu likviditeettipuskureita poikkeustapauksia varten ja nyt niitä voidaan ottaa käyttöön. Lue lisää…