Yrittäjät voivat hakea väliaikaista työmarkkinatukea vuoden loppuun

Published by kari@k-systems.fi on

Kela on maksanut yrittäjille työmarkkinatukea maaliskuun puolivälistä alkaen, jos yritystoiminta on kärsinyt koronaepidemian vuoksi. Oikeus tukeen jatkuu 31.12.2020 asti. Tukea voi saada yritysmuodosta riippumatta, eikä yritystoimintaa tarvitse lopettaa.

Kenelle?

Väliaikaista työmarkkinatukea voi saada riippumatta siitä, harjoitetaanko yritystoimintaa yksityisenä elinkeinonharjoittajana tai yhtiönä.

Millä edellytyksillä?

Työmarkkinatukea voi hakea koronavirusepidemian aiheuttaman äkillisen ja yllättävän kysynnän heikkenemisen vuoksi.

Väliaikaisen työmarkkinatuen saaminen edellyttää, että

  • yrittäjän päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt tai
  • yritystoiminnasta saatava tulo on vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa siinä jokaista yrittäjänä työskentelevää henkilöä kohti.

Päätoimisen työskentelyn päättymisen tai tulon vähentymisen tulee johtua hyvin laajalle levinneestä vakavasta tartuntataudista eli koronavirusepidemiasta.

Työmarkkinatuen määrä

Työmarkkinatuki on suuruudeltaan 33,66 e/pv, ja sitä voidaan maksaa 31.12.2020 asti siitä hetkestä, kun yrittäjä on ilmoittautunut työnhakijaksi. Tukea maksetaan viideltä päivältä viikossa (myös arkipyhiltä). Yrittäjän työmarkkinatukeen ei makseta lapsikorotusta. Tuesta maksetaan verot normaalisti.

Jos yrittäjällä on tuloja, ne sovitellaan yhteen työmarkkinatuen kanssa. Yrittäjä on voinut 1.6. alkaen ansaita tuen ohessa 500 euroa ilman että se vähentää työttömyysetuutta. Työttömyysetuuden suojaosa, jota on väliaikaisesti korotettu, palautuu 300 euroon marraskuun alussa.

Miten työmarkkinatukea haetaan?

Hakuprosessi etenee näin:
Yrittäjä ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja antaa selvityksen päätoimisen työskentelyn päättymisestä tai tulon vähentymisestä koronavirusepidemiasta johtuen. TE-toimisto antaa yrittäjän oikeudesta työmarkkinatukeen työvoimapoliittisen lausunnon Kelalle.

Tämän jälkeen yrittäjä voi täyttää työttömyysetuushakemuksen Kelan asiointipalvelussa.

Hakemuksessa pyydetään arvio keskimääräisistä yritystoiminnan tuloista ajalta, jolta yrittäjä hakee tukea.

Työmarkkinatuen takautuva hakuaika on 3 kuukautta.

 

Jos olet jo hakenut ja saanut tukea…

Jos yrittäjä saa jo työmarkkinatukea, TE-palvelut on yhteydessä yrittäjään ja tarkistaa tämän tilanteen. TE-palvelut antaa Kelalle tarvittaessa uuden työvoimapoliittisen lausunnon yrittäjän oikeudesta tukeen. Jos yrittäjä on asioinut TE-palveluiden kanssa lähiaikoina ja tiedot ovat ajan tasalla, TE-palvelut voi antaa lausunnon myös ilman yhteydenottoa yrittäjään.

Vaikuttavatko muut “koronatuet” työmarkkinatukeen?

Yrittäjä voi hakea sekä kunnilta haettavaa yksinyrittäjän tukea että työttömyysturvaa. Niitä ei soviteta yhteen – eli toisen saaminen ei vaikuta toisen saamiseen tai sen määrään. Sama koskee Business Finlandin ja ELY-keskukselta saatuja erityisiä koronarahoituksia.

 

Linkit lisätietoon

TEMin tietopaketti tästä linkistä.

Lisää tietoa yrittäjien työttömyysturvasta ja linkki hakemukseen Kelan sivuilla tästä linkistä.

Tärkeää tietoa työnhakijaksi ilmoittautuvalle yrittäjälle tästä linkistä (te-palvelut.fi).

 

Lisätietoja elinvoimapalveluista:
Elinkeinopäällikkö Timo Kaattari
Puhelin 050 5768 600

Sähköposti: timo.kaattari(a)heinola.fi

 

Categories: Yleinen

%d bloggaajaa tykkää tästä: