Vierumäki kehittyy – uusi hotelli- ja ravintolakokonaisuus

Published by kari@k-systems.fi on

Suomen Urheiluopisto panostaa Vierumäen palvelujen kehittämiseen lähes 20 miljoonaa euroa seuraavan viiden vuoden aikana. Ilkka-rakennukseen tehdään uusi hotelli, johon tulee myös sviittejä sekä kokous- ja kongressitilat. Ilkka- ja Pihkala-rakennusten välittömään yhteyteen rakennetaan 1 500 neliön suuruinen ravintolakompleksi, jonne sijoittuu myös Vierumäen uusi vastaanotto. Sisäänkäynti hotelliin ja ravintolaan tulee etelästä Pihkalan edestä ja Ilkka-rakennuksesta. Ravintolasta avautuvat upeat näkymät Valkjärven suuntaan. Tavoitteena on uusien palvelujen ensimmäinen Grand Opening jo kesällä 2021.

– Olen iloinen siitä, että tässä ajassa voidaan kertoa näin mittavasta investoinnista. Se on aidosti hyvä uutinen, kertoo toimitusjohtaja Peter Gabrielsson. Mukaan kehityshankkeeseen kuuluu sekä urheiluhallin että jää- ja uimahallien kuin myös muiden liikuntapaikkojen kunnostusta sekä pysäköintialueiden uudistusta. Urheiluhallin osalta kunnostustyöt ovat jo käynnistyneet ja ravintolan rakentaminen alkaa heinäkuussa. Lopullisesti kaikkien suunniteltujen investointien pitäisi olla valmiina vuonna 2025. Kehityshankkeen taloudellisena takuumiehenä seisoo Suomen Urheiluopiston uusi pääomistaja Keele Oy ja Mika Anttonen.

– Keväällä ravintola- ja majoitustoiminnasta vastannut Vierumäki Country Club Oy hakeutui konkurssiin ja 170 ihmistä jouduttiin irtisanomaan. Vaikeiden taloudellisten vuosien ja mittavien tukipanostusten jälkeen koronaepidemia vei lopulta pohjan pois Country Clubin jatkolta, pahoittelee Gabrielsson.

Country Clubin toiminnat siirtyivät kesäkuun alusta uudelle Keelen omistamalle Vierumäki Sports -yhtiölle, joka nyt vastaa Vierumäen asiakaspalvelusta, myynnistä, markkinoinnista ja tuottaa ravintola- ja majoituspalvelut. Vierumäki Sports ja Suomen Urheiluopiston kannatusosakeyhtiö sekä Vierumäki Infra ovat nyt Vierumäen keskeiset toimijat.

– Investointiohjelma tukee Vierumäen uudistettua strategiaa, jossa Vierumäen tekemisen ytimen muodostavat koulutus, huippu-urheilu ja liikunnan moninaiset palvelut sekä niihin liittyvät ravintola- ja majoituspalvelut, kiteyttää toimitusjohtaja Peter Garbrielsson.

Gabrielsson odottaa Vierumäen uudistuksille hyvää kysyntää koronaepidemian jälkeisessä Suomessa. Kesäkuussa toimintansa aloittanut Vierumäki Sports sai jo juhannuksena talon täyteen kesävieraita.

Lue lisää Vierumäestä.

Categories: VierumäkiYleinen