Business Heinola
Uusia keinoja työllistämiseen

Vuosi 2023 startataan 7.2. Duunitreffit-rekrytointitapahtumalla, jonka Heinolan kaupunki järjestää yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen, Hämeen TE-toimiston ja Jyränkölän Setlementin kanssa.

Tapahtuman tarkoituksena on tuoda työtä ja työntekijöitä etsivät tahot yhteen.

Heinolan kaupunki aktivoituu myös Heinolan matkailun ja luontoliikuntapalvelujen markkinoinnissa. Elinvoimapalvelut hakee paikallisia yrityksiä mukaan Päijänne Leader-hankkeeseen, jolla on tarkoitus voimistaa Heinolan näkyvyyttä valtakunnallisesti ja lisätä yritysten välistä yhteistyötä.

TE24-uudistus siirtää työllisyyspalvelut kuntien vastuulle vuoden 2025 alussa. Tulevan muutoksen myötä valmistelut Heinolan tarpeisiin rakennettavan palveluorganisaation osalta on jo aloitettu.

Nähdään Duunitreffeillä!

Netta Malin
Elinkeinopäällikkö
044-797 6229

netta.malin@heinola.fi

Heinola kouluttaa työttömiä – Heinolasta takaisin työelämään
Heinolan kaupungin työllisyyspalvelut ohjaa ja kouluttaa aktiivisesti paikkakunnalla työttömäksi jääneitä uudelleen työelämän palvelukseen. Kaupunki palkkaa velvoitetyöttömiä kunnan eri tehtäviin ja ohjaa heitä myös Työpaja Torpan valmennukseen ja uudelleenkoulutukseen. – Kaupungin…
Lue lisää...
Heinola kurkottaa Päijänne Leader-tukea matkailun kehittämiseen
Heinolan elinvoimapalvelut hakee paikallisia matkailu- ja palvelualan yrityksiä mukaan Heinolan seudun matkailupalvelujen kehityshankkeeseen. Suunniteltu kehityshanke keskittyy Heinolan luontoliikunnan, kesäteatterin ja Heinolan kesän matkailun ja -palvelujen tuotteistukseen, markkinointiin ja yritysten yhteistyön…
Lue lisää...
Nujerra digikuilu – maksuton digikoulutus jatkuu yrittäjille
Heinolan elinvoimapalvelut käynnisti syksyllä 2022 uuden koulutusyhteistyön yrittäjille Haaga-Helian ammattikorkeakoulun kanssa. Koulutus jatkuu keväällä 2023 viidellä Webinaarilla verkossa ja yhdellä seminaaripäivällä Vierumäellä. Vierumäen tapaamisen ajankohta kerrotaan myöhemmin. Haaga-Helian toteuttama digitaalisuuden…
Lue lisää...
Päijät-Sote ottaa Heinolan sotekiinteistöt hoitoonsa – uusia tekijöitä tarvitaan
Heinolan terveyskeskuksen, hammashoitolan, paloaseman ja Sahaniemen palveluyksikön laitoshuolto siirtyy vuoden 2023 alusta Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän vastuulle. Hyvinvointikuntayhtymä tulee ostamaan toimitilojen siivouksen ja ylläpidon sekä terveyskeskuksen sairaalan vuodehuollon ja ravintohuollon avustavia tehtäviä…
Lue lisää...
Maksutonta tuotekehityskoulutusta yrityksille
Koulutuskeskus Salpaus ja Metropolian ammattikorkeakoulu järjestävät tuotekehitystä yrityksille Päijät-Hämeen ja Uudenmaan alueella. Osallistuminen koulutukseen on yritykselle de minimis -tuella maksutonta, mutta edellyttää yritykseltä sitoutumista toiminnan kehittämiseen. Koulutuksen kesto on noin…
Lue lisää...
Prisma-hanke yrittäjien aamukahveilla 12.1. WPK-talolla
Heinolan elinvoimapalvelut aloittaa uuden vuoden vauhdikkaasti esittelemällä Hämeenmaan Prisma-hankkeen kaavamuutosta ja hankkeen valmistelua paikalliselle yrityselämälle yrittäjien aamukahveilla 12.1. WPK-talolla klo 7.30-9.00. Uutta Prismaa ollaan tekemässä Heinolan moottoritien eteläisen liittymän läheisyyteen,…
Lue lisää...
Heinolan avoimet työpaikat
Tutustu Business Heinolan uutisarkistoon
Klikkaa uutisiin
Muokkaa uutiskirjeen tilausta    |    Katso uutiskirje verkossa
Laita Business Heinolan Facebook seurantaan,
saat heti ajankohtaiset asiat tietoosi.
Facebook
Heinolan elinvoimapalvelut
SAVOTTA Torikatu 8, 18100 Heinola
©Heinolan kaupunki,