Prisma-hanke yrittäjien aamukahveilla 12.1. WPK-talolla

Published by kari@k-systems.fi on

Heinolan elinvoimapalvelut aloittaa uuden vuoden vauhdikkaasti esittelemällä Hämeenmaan Prisma-hankkeen kaavamuutosta ja hankkeen valmistelua paikalliselle yrityselämälle yrittäjien aamukahveilla 12.1. WPK-talolla klo 7.30-9.00.

Uutta Prismaa ollaan tekemässä Heinolan moottoritien eteläisen liittymän läheisyyteen, Tähtiniementien ja Kauppakaaren kulmaan. Alustavassa liikennemäärälaskennassa on arvioitu, että valtaosa asiakkaista saapuu paikalle autolla etelästä, Lahdentien suunnasta. Etenkin Tähtiniementien liikennemäärien on arvioitu kasvavan kauppakeskuksen myötä moninkertaiseksi. Aamukahvitilaisuudessa suunnitelmia esittelee Heinolan kaupungin virkahenkilöiden lisäksi Hämeenmaan kiinteistöjohtaja Ari Järvinen.

Hämeenmaa on jo vuosia etsinyt Heinolasta sopivaa paikkaa S-ryhmän Prismalle. E75 moottoritien eteläisen liittymän tuntumaan, Hevossaarentien varteen kaavailtu kauppapaikka kaatui Apajalahden ympäristön luontoarvoihin pitkien selvitysten jälkeen.
Prismalle löydettiin keväällä 2022 uusi paikka, kun Kopra Invest myi Hämeenmaalle ”Högforsin” tehdasalueen viereisen maa-alueen, joka toimi aikoinaan Heinolan asuntomessujen pysäköintipaikkana.– On hienoa, että alueelta löytyi uusi sopiva maa-alue, jolle Prisma on mahdollista rakentaa. Prisma lisää osaltaan Heinolan vetovoimaa sekä laajentaa alueen palvelutarjontaa, kertoi Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto keväällä.

– Tämä on hieno uutinen, jota monet heinolalaiset ovat odottaneet. Uskon, että suunniteltu paikka soveltuu Prisman käyttöön hyvin ja on helposti kaupunkilaisten saavutettavissa. Kaavoituksen myötä tullaan tarkastelemaan kokonaisuus muun muassa liikenteen ja pysäköinnin osalta kattavasti. Ennakoisin, että nyt suunniteltu paikka on monestakin syystä helpompi sekä nopeampi toteuttaa kuin aiemmin esillä olleet vaihtoehdot, totesi puolestaan Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen keväällä.

Prisman tarvitsema kaavamuutos on edennyt ripeästi kaupungintalolla ja suunnitelmia on jo esitelty. Uudessa kaavassa Heinolan moottoritien eteläisen liittymän liikennettä sujuvoitetaan Lahdentiellä. Nykyinen Tähtiniementie risteys on tarkoitus korvata mittavalla kiertoliittymällä.
Hämeenmaan investoinnin kokonaisarvo on noin 30 miljoonaa euroa ja Prisma Heinola tulee työllistämään noin sata työntekijää. Aiempaa laajemmasta palvelutarjonnasta hyötyvät ennen kaikkea heinolalaiset ja Itä-Hämeen vapaa-ajan asukkaat.

Categories: Yleinen