Palveleva Euronics Pekkala

Published by kari@k-systems.fi on

 

– Tämän päivän kodinkoneliike menestyy laadukkailla tuotteilla ja hyvällä palvelulla, kiteyttää yrittäjä Jukka Pekkala Euronics Heinolan toimintamallia.

Koneliike Pekkala tunnetaan Heinolassa jo vuosikymmenien takaa, sillä yritys on toiminut Heinolan keskustassa jo vuodesta 1961 lähtien. Yrittäjä Matti Pekkalan jälkeen vetovastuun otti hänen poikansa Jukka Pekkala 2000-luvun alussa. Koneliike Pekkala on historiansa aikana toiminut itsenäisenä liikkeenä ja se on myös kuulunut eri ketjuorganisaatioihin. Vuonna 2018 Pekkala liittyi kansainväliseen Euronics-ketjuun.

– Euronics-ketjulla yhdistämme eurooppalaisen ostovoiman ja paikallisen palvelun. Ostovoiman hyödyntämisellä Euronics Pekkala pysyy myös tulevaisuudessa mukana alan kilpailussa, ja kaikki suosituimmat ja suurimmat tuotemerkit pysyvät meidän valikoimassa. Olemme mukana myös verkkokaupassa, jonka lisäksi pystymme tarjoamaan henkilökohtaista palvelua ja opastusta liikkeessä. Tämä konsepti toimii hyvin Heinolassa, kertoo Pekkala.

Koneliike työllistää nyt yrittäjäpariskunnan lisäksi kolme ulkopuolista työntekijää. Työntekijät osaavat opastaa älypuhelimien, tablettien ja tietokoneiden asennuksissa samoin kuin uusien ”älytelevisioiden” käyttöönotossa. Euronics Pekkala voi tarjota asiakkaille myös sähköasentajan, putkimiehen tai huoltokorjaajan palveluja oman kumppaniverkostonsa kautta.

– Heinolan keskustassa on tällä hetkellä hyvä toimia kivijalkakauppiaana, koska keskustan yrittäjät tekevät yhteistyötä. Järjestämme yhdessä markkinointikampanjoita kuten esim. ”Pimee torstai” tai ”Black Friday”. Yritysten näkyminen eri mainoskanavissa verkkopalvelujen ja sosiaalisen median lisäksi on tärkeää, jotta tavoitamme kaikki Heinolassa asioivat asiakasryhmät, sanoo Jukka Pekkala.

 

Categories: Yrittäjät