Fairloop-biopohjainen kierrätyslannoitetehdas

Fairloop-biopohjainen kierrätyslannoitetehdas

Hankeaika: 2019

Hankkeen tilaaja: Heinolan kaupunki.
Toteuttaja: Macon Oy, Mikko Ahokas

Hankkeen kohde:
Selvitys biopohjaisen kierräyslannoitetehtaan sijoitusmahdollisuudesta Heinolaan.

Hankkeen perustelu:
Tuoda uudenlaista kiertotalousliiketoimintaa Heinolan alueelle. Tukea alueen BioHub ekosysteemin kasvua tuomalla alueelle uusi toimija.


Hankkeen kohde ja tavoite:
Selvitettiin käytettävissä oleva teknologia, markkinat ja liiketoimintapotentiaali.
Tavoitteena on kierrätyspohjaisen biolannoitetehtaan saaminen Heinolaan.

Hankkeen tulos:
Hankkeen tuloksena saatiin aikaan Fairloop-lannoitetehtaan konsepti.
(FAIRLOOP yhdistää olemassa olevia teknologioita uudella tavalla. Laitos käyttää ainoastaan biopohjaisia kierrätysraaka-aineita tuotannossaan.
Heinolan alueella on organisoitavissa käsittelyratkaisuja useammalle raaka-ainepohjalle.

FAIRLOOPIN lopputuotteille on tehty laaja markkinaselvitys vuoden 2018 aikana:
Biopohjaisten lannoitteiden Euroopan markkinoiden koko oli 2 451 miljoonaa USD vuonna 2016, ja sille on ennustettu noin 4-10% vuotuinen kasvu.
Eläinpohjaisten raaka-aineiden osuus lannoiteliikevaihdosta on ollut noin puolet johtuen niiden edullisesta koostumuksesta ja lannoiteominaisuuksista. Lantapohjaisten raaka-aineiden osuus on n. 65% kaikista eläinpohjaisista lannoitteista. Suomen-markkinoilla on tällä hetkellä 28 eri toimijan biopohjaisia luomulannoitteita.
Analyysin perusteella liha-luujauhopohjainen rakeinen kierrätyslannoite todettiin parhaaksi tuotemalliksi uudelle lannoitetehtaalle.