Hevari panostaa palveluun ja kaupantekoon

Published by kari@k-systems.fi on

Kahdeksankymmentäluvun alussa Lahdessa toimi pieni valjasverstas, jossa työskenteli oppipoika nimeltä Ari Kiikonen. Kauppaa tehtiin kiertelemällä pakettiautolla raveista toiseen. Matkat olivat pitkiä eikä kauppa aina käynyt häävisti. Toisinaan päivän myynneillä sai hankittua lihikset kahdella nakilla, ja sitten taas jatkettiin matkaa. 

Vuodet verstaalla ja pakettiauton matkassa raveista toiseen sytyttivät kuitenkin Kiikosessa kipinän hevostarvikealaa kohtaan. Alan piirit olivat tulleet tutuiksi ja tarvittavat taidotkin opittua. Niinpä oppipoika Kiikonen perusti muutamia vuosia myöhemmin oman hevostarvikkeita myyvän yrityksen, joka tällä hetkellä työllistää parikymmentä työntekijää.

Hevarin kaltaisia suuria hevosalan erikoisliikkeitä ei löydä Suomesta ihan joka kulman takaa, vaan niitä on kolme kappaletta. Siksi Heinolan Vuohkalliossa sijaitsevaan Hevariin tullaan ostoksille ympäri Suomen. Kauppa käy vilkkaana myös nettikaupan kautta, tai siellä se kaupankäynnin pääpaino tällä hetkellä oikeastaan onkin. Netin kautta myydään erityisesti tarvikkeita ammattilaisille: kengittäjille kenkiä ja muille ihan kaikkea kenkien ja kärryjen väliltä! Hevarin kalustoon kuuluu myös kolme myymäläautoa, joiden reitit kattavat liki koko Suomen. Yksi autoista ajaa Etelä-Suomessa, toinen Länsi-Suomessa ja kolmas Pohjois-Suomessa.

Mennyt vuosi on vaikuttanut myös hevostarvikealaan. Raveissa ravataan entiseen malliin, mutta ilman yleisöä. Kiikonen nauraa, että hevosmiehet ovat sellaisia, että kilpailuviettiä ei pysäytä mikään.

– Hevosmiehet ajavat kilpaa vaikka kahvipaketista, kunhan saa selville, kenellä on kylän nopein hevonen.

Sosiaalisen median merkitys 

Ravikansan puuttuessa ja myymäläautojen siten viettäessä ylimääräisiä vapaapäiviä, on Hevarissa panostettu sinne missä ihmiset nyt ovat, eli sosiaaliseen mediaan.

– Meillä on palkattu sitä varten henkilö, että saadaan pidettyä yrityksen Facebook-sivu kiinnostavana ja ajankohtaisena, kauppias kertoo.

Vaikka pääosa Hevarin valikoimasta koostuukin tuotteista, jotka ostetaan kuluvien tarvikkeiden tilalle sekä hevosarjen perustarpeisiin, löytyy myymälästä myös paljon tuotteita, joita kohtaan kiinnostus saattaa herätä some-mainoksen perusteella. Tällaisia ovat mm. lasten ratsastustarvikkeet ja tekstiilit, jotka soveltuvat erinomaisesti myös vapaa-ajan käyttöön.

Panostetaan palveluun ja tehdään kauppaa!

Jokainen joskus raveissa käynyt tietää, että meininki hevosmiesten kesken on rentoa ja samanhenkiset ihmiset vaihtavat raveissa mieluusti kuulumisiaan, ja vääntävät kauppaa. Kaupankäynti “vanhan ajan” -meiningillä kuuluu myös Hevarin palvelukonseptiin. 

– Palveluun halutaan panostaa ja meillä saa tehdä kauppaa! Kiikonen nyökkää.

Ostoksille kun ei tulla yhden hevosenkengän tähden, vaan kerralla haetaan yleensä enemmän.

Eläväinen ja kehittyvä kauppa suunnittelee tällä hetkellä laajennusta. Tilat kahdessa kerroksessa alkavat nimittäin olla nurkkia myöten täynnä. Suurimmat artikkelit, kuten kärryt, tarvitsevat runsaasti tilaa. Hevarin agendaan on kuulunut myös kerran vuodessa järjestettävä suosittu kengitystapahtuma, joka on tuonut kaupunkiin vieraita hotellin täydeltä. Oheistapahtumien järjestäminen jatkuu, heti kun aika niin sallii. Liki neljäkymmentä vuotta hevostarvikkeiden parissa työskennellyt Kiikonen tuntee yhä innostusta alaansa, mutta jotain uutta siihen voisi aina silloin tällöin yhdistää.

– Voisin vaikka paistaa pihatapahtumissa hampurilaisia, hyväntuulinen kauppias ehdottaa!

Hevari Facebookissa

Categories: Yrittäjät