Riikka Joukio: vastuullisuus Keskon strateginen valinta

Puhujahaastattelussa Riikka Joukio, Kesko Oyj:n vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja.

Miten vastuullisuudesta on tullut strateginen valintanne?

Kesko uudisti strategiansa täysin vuonna 2015. Kasvustrategian ytimessä on siitä lähtien ollut kannattava kasvu kolmella toimialalla: päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa.

Keväällä 2019 Keskon strategian painopisteisiin nostettiin vastuullisuus ja ilmastonmuutoksen hillitseminen. Nykyisin strategian ytimessä on vahvasti asiakaskokemuksen jatkuva parantaminen, digitaalisten palveluiden edelleen kehittäminen sekä vastuullinen ja kestävä toiminta.

Keskolla on vankka historia vastuullisuudessa jo aiemmilta vuosikymmeniltä, eli työ on alkanut jo 80-luvulta. Työ on kehittynyt siitä eteenpäin ja olemme saaneet myös kansainvälistä tunnustusta erilaisissa vastuullisuusindekseissä, tärkeimpänä Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksi (DJSI World).

Haluttiin jatkaa sitoutumista, lisätä kunnianhimoa ja luoda yhteinen strategia, joka lähtee hyvin voimakkaasti liiketoiminnan tarpeista ja sidosryhmien odotuksista.

” Vastuullisuus on nykyään yksi kasvustrategiamme kulmakivistä. ”

Miten vastuullisuus näkyy arjen toiminnassa?

Vastuullisuus näkyy Keskon kaikessa toiminnassa, aina konsernijohtoryhmän keskusteluista ja päätöksenteosta, päivittäistavarakauppojen hyllyille ja arjen toimintaan asti.

Elintarvikkeisiin ja itse kauppakiinteistöihin liittyy valtavasti erilaisia vastuullisuuskysymyksiä. Asiakkaille näkyvimpiä teemoja ovat vastuulliset valikoimat, kasvisten ja kasvipohjaisten tuotteiden lisääminen valikoimiin, ruokahävikin vähentäminen ja kierrättäminen. Vastuullisuudesta kerrotaan kuluttajille esimerkiksi kauppojen sähköisten näyttöjen ja infotaulujen avulla.

K-ryhmään kuuluu noin 1 800 kauppaa ja lukuisia varastoja, joten on tärkeää huomioida myös kiinteistöjen vastuullisuusasiat. Eniten sähköä kaupoissa kuluu valaistukseen ja kylmälaitteisiin. K-ruokakauppojen keskeisimpiä energiansäästötoimia ovat pitkään olleet kylmälaitteiden ja valaistuksen uudistaminen sekä uusimpana innovaationa hukkaenergiaa kierrättävät lämmönkierrätysjärjestelmät.

Kannustamme myös tavarantoimittajiamme, koko toimitusketjuamme ja asiakkaitamme päästövähennystoimiin.

” Vastuullisuus on osa kaikkea ja kaikkien tekemistä koko K-ryhmässä. ”

Mitä merkitystä vastuullisuudella on asiakkaille?

K-ryhmä tekee jatkuvasti erilaisia asiakastyytyväisyyskyselyitä, joilla selvitetään mm. kuluttajien mielipiteitä vastuullisuudesta. Päivittäistavarakaupan asiakkaat pitävät tärkeänä asioita, jotka liittyvät omaan arkeen ja elämään ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

”Tällä hetkellä yli 80 % päivittäistavarakaupan asiakkaista pitää vastuullisuutta tärkeänä tai erittäin tärkeänä. ”

Perinteiset asiat vastuullisuudesta ovat isosti edelleen esillä, kuten ilmastonmuutoksen hillintä, hiilineutraalisuus, ruokahävikki, muovipakkaukset ja niiden vähentäminen. Isosti on noussut myös esille, miten yritys maksaa veroja Suomessa ja kuinka hyvä työnantajana se on.

”Ihmiset haluaisivat vähentää pakkaamista ja eritoten muovipakkaamista ja itse haluaisin todella puuttua tähän roskaantumiseen myös täällä Suomessa. ”

Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa yritysasiakkailla ja julkisen sektorin asiakkailla on tyypillisesti hankinta- ja vastuullisuuskriteeristö liittyen esimerkiksi päästöjen vähentämiseen ja energiatehokkuuteen. Kilpailutuskriteerit ovat poissulkevia, eli kriteerit on täytettävä, jotta pääsee mukaan hankintakilpailutukseen.

Myös autokaupassa vastuullisuuden merkitys asiakkaille näkyy. Käyttövoimamurros on totta ja esimerkiksi sähköautoilun suosio kasvaa alan ennusteita nopeammin: automyynnistämme kysytään sähköautoja jopa polttomoottoriautoja enemmän.

K-kauppiaat pystyvät itse vaikuttamaan kauppansa valikoimaan ja täydentämään sitä esimerkiksi lähi- ja pientuottajien tuotteilla.

”Lähi- ja pientuottajat ja heidän liiketoimintansa mahdollistaminen on K-ryhmälle tärkeää.”