Suomen paras lelukauppa

Published by kari@k-systems.fi on

Lea Kangas löysi yrittäjä Terho Endénin opastuksella kaupan suurimman auton pukinkonttiin.

Heinolalainen lelukauppa, Heinolan Talous- Muovi ja Lelu on alallaan Suomen paras. Ainakin silloin, kun asiaa tiedustellaan liikkeessä käyviltä lapsilta.

Lapset ovatkin lelualan parhaita asiantuntijoita, sillä heitä tulee Heinolaankin yli 300 kilometrin takaa, ja pelkästään asioimaan lelukauppaan. Lapset tuovat tullessaan myös vanhemmat, jotka hoitavat finanssipuolen, ruoan ja kuljetukset.

Heinolan kaupungin vanhan valtaväylän Siltakadun ja Kauppakadun risteyksessä toimiva talous- ja muovituotteiden sekä lelujen erikoisliike on yksi Heinolan matkailijoiden vetonauloista. Kesäisin pitkämatkalaiset viihtyvät kaupassa tovin ja tulevat myös uudelleen.

Turistiperheiden vierailukohde
– Meillä käy kesäisin parhaina päivinä jopa 500 asiakasta. Kesäkaudella asiakaskunta on muutenkin 90 prosenttisesti vieraspaikkakuntalaisia. Toki meillä on myös ympäri vuoden paikallisia asiakkaita, jotka ovat asioineet meillä vuosikymmeniä, kertoo yrittäjä Terho Endén.

Heinolasta kotoisin oleva Endén on pitänyt liikettä samassa kiinteistössä jo 35 vuotta. Terho Endén tuli yrittäjäksi Heinolaan palattuaan Ruotsista Suomeen vuonna 1985.

– Näin liikkeen myynti-ilmoituksen lehdessä ja ostin sen saman tien. Kunnostin liikkeen tilat ja lisäsin tuotetarjontaa. Parhaimmillaan meillä on ollut lähes 6 000 tuotetta, joista 4 000 oli leluja. Lelujen osuus on edelleen samoissa lukemissa, kuvaa Endén kaupan sortimenttia.

Tuotteissa riittää opiskeltavaa, sanoo myyjä Satu Hämäläinen.

Yksityinen lelukauppias on harvinaisuus
Heinolan Talous- Muovi ja Lelu on yrityksenä jo harvinaisuus, sillä Suomessa on enää kymmenkunta alan yksityistä yritystä. Lähes kaikki muut toimijat ovat ketjuyrityksiä, jotka toimivat keskitetysti.

– Panostamme hyviin ja tunnettuihin brändeihin, laajaan tuotevalikoimaan ja laatuun. Pyrin ostamaan suuria tuote-eriä aina suoraan valmistajilta – niin pystymme pitämään hinnat edullisina kilpailijoihin nähden, kertoo Endén.

– Leluissa erittäin suosittuja tuotteita ovat koottavat Legot, lautapelit, jätti- ja minikokoiset autot, kestävät muovilelut, sotaukot ja keräilyharvinaisuuksiksi muodostuneet Barbit sekä mm. uniikit Brio-puulelut, listaa Endén muutamia suosikkituotteistaan.

Liikkeellä on myös vertaansa vailla oleva kokoelma kodin taloustuotteita keittiön perustarvikkeista kattiloihin. Yrityksestä löytyy myös mittava valikoima pöytäliinoina käytettäviä vahakankaita ja kudottuja pellavakankaisia pöytäliinoja, joita voi ostaa metritavarana haluttuun kokoon.

Taloustavarat hankintaan suoraan valmistajilta suurissa erissä, kertoo Terho Endén.

Tarjontaa oltava riittävästi
Terho Endén perustaa yrityksen toiminnan vahvasti perinteiseen kivijalkakauppaan. Toiminta-ajatus on pitää yllä runsasta tarjontaa, joka myydään kaupassa. Yrityksellä on käytössä noin 300 neliötä kolmessa kerroksessa. Liike on myyntihyllyjen muodostama labyrintti, jossa asiakkaat voivat viipyä pitkän tovin tekemässä löytöjä. Tarvittaessa asiakas saa myös asiantuntevaa opastusta.

– Meidän toimintamalli on yksinkertainen, tyhjä paikka hyllyllä ei myy. Siksi hyllyt pidetään mieluusti täynnä niin pitkään kuin varastot riittävät, sanoo kauppias Terho Endén.

Heinolan Talous- Muovi ja Lelu työllistää yrittäjän lisäksi yhden päätoimisen myyjän. Kiireaikoina myös Terho Endénin vaimo on apuna myyntityössä.

Categories: Yrittäjät