Artome Business Finlandin kärkihankkeeseen

Published by kari@k-systems.fi on

Kehitysjohtaja Toni Parikka.

Vierumäellä älykalusteita valmistava Artome Oy on valittu ensimmäisenä päijäthämäläisenä yrityksenä Business Finlandin Nuoret Innovatiiviset Yritykset -kärkihankkeeseen.

Artome saa samalla 1,6 miljoonan euron rahoituksen kehitystyöhön. Artomen valinta kärkihankkeeseen on todella kovan luokan suoritus, sillä vain kaksi prosenttia suomalaisyrityksistä saa kärkihankerahoitusta Business Finlandilta. Rahoitus on tarkoitettu alle viisi vuotta toimineille startup-yrityksille, jotka hakevat kasvua kansainvälisestä liiketoiminnasta.

Vuonna 2016 perustettu Artome rakentaa kuluttajille, tapahtumajärjestäjille, julkisille toimijoille ja esim. kouluille audio- ja videotekniikkaa sisältäviä älykalusteita. Kalusteet on varustettu pyörillä, minkä ansiosta ne ovat helposti liikuteltavassa muodossa.

– Haluamme tarjota helppokäyttöistä esitysteknologiaa ja tyylikkyyttä kaikenlaisiin tiloihin ympäri maailmaa, Artomen kehitysjohtaja ja perustaja Toni Parikka kertoo.

–  Kiinteästi asennettujen AV­-laitteiden aika on ohi. Haluamme rohkaista myös muita toimialoja ajattelemaan asioita uudella tavalla, innostaa Toni Parikka.

Vierumäellä E75 moottoritien liittymän läheisyydessä toimiva Artome on kasvattanut toimintaansa niin kotimaan markkinoilla ulkomailla.

– Business Finlandin NIY-hanke on ollut hyvä apu monelle menestystarinalle Suomessa ja jo hankkeeseen pääsy edellyttää hyviä näyttöjä. Hankerahoituksen lisäksi olemme keränneet myös yksityistä rahoitusta.

– Käytämme uutta rahoitusta myynnin skaalaamiseen ja  vientimarkkinoiden panostuksiin. Olemme tehneet kolme uutta rekrytointia myyntiin ja markkinointiin ja lisää resursseja haetaan vielä loppuvuonna, lupaa Toni Parikka.
Artomen tuotanto Vierumäellä on hiottu jo niin tehokkaaksi, että sen skaalaamisesta ei tule ongelmaa, tuotantoa voidaan kasvattaa myynnin tarpeiden mukaan.

Yrityksen henkilöstön määrä on kaksinkertaistunut viimeisen vuoden aikana ja se on solminut jälleenmyyntisopimuksia ulkomaille jo 20 miljoonalla eurolla. Artomella on tällä tällä hetkellä yli 50 jälleenmyyjää 16 eri maassa.

 

 

Categories: VierumäkiYleinen