Vierumäen digitapahtuma virtuaalisena 25.5. – vielä ehdit mukaan

Published by kari@k-systems.fi on

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun operoima DigiTikkaat -koulutustapahtuma järjestetään virtuaalitapahtumana eikä Vierumäellä kuten aiemmin kerrottiin.
DigiTikkaat-hanke kutsuu yksinyrittäjät inspiroitumaan, rakentamaan yrityksen kilpailuetua ja verkostoitumaan muiden yksinyrittäjien ja sellaiseksi aikovien kanssa

DigiTikkaat-koulutukset on suunnattu nimenomaan itsensä työllistäjille, freelancereille ja kevytyrittäjille, jotka tekevät tai suunnittelevat tekevänsä digitaalista liiketoimintaa Uudenmaan tai Päijät-Hämeen alueella. Koulutuksen rahoittaaEuroopan sosiaalirahasto (ESR) osana Euroopan unionin Covid-19 -pandemian johdosta toteuttamia toimia. 

DigiTikkaat-hankkeen webinaarissa The Other Danish Guy -yrityksen toimitusjohtaja Tommi Lähde alustaa teemaa inspiroivalla puheenvuorollaan epäonnistumisista ja niihin suhtautumisesta. Puheenvuoron jälkeen Haaga-Helian yrittäjyyden lehtori Atte Varsta haastattelee Lähdettä yrityksen strategisten valintojen merkityksestä.

Päivän aikana pääset myös työstämään yrityksesi digitaalista liiketoimintaa käytännönläheisissä työpajoissa asiantuntijoiden sparraamana ja ohjaamana. Saat konkreettisia työkaluja ja vinkkejä niin strategian kirkastamiseen, palvelumuotoiluun kuin digitaaliseen markkinointiin liittyen.

Ilmoittautuminen 

Ilmoittaudu maksuttomaan webinaariin viimeistään 24.5.2023. Ilmoittaudu tästä linkistä.

 

Categories: Yleinen