Heinolan Heila palkittiin Vuoden 2024 Lähiruokateko-palkinnolla

Published by kari@k-systems.fi on

Vuohkalliossa toimiva lähiruokatori Heinolan Heila on saanut Vuoden 2024 Lähiruokateko-palkinnon. Palkinnon saajan valitsi Lähiruoka & Luomu -messujen kehitysryhmä puheenjohtajanaan erityisasiantuntija Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä. 5000 euron arvoinen palkinto luovutettiin 21.3. Lähiruoka & Luomu -messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Palkinnon lahjoitti Suomen Messusäätiö.
Heinolan Heila tunnetaan hyvin valtakunnallisesti elämyksellisenä lähiruuan ostos- ja taukopaikkana. Valtaosa Heinola Heilan asiakasvirrasta tulee E75 moottoritieltä.

– Heinolan Heila tekee lähiruuan ostamisen helpoksi, sillä sen vahvuuksia ovat monipuolinen, kuluttajaa ymmärtävä valikoima ja hyvä sijainti. Heila mahdollistaa toimeentulon merkittävälle määrälle pientuottajia ja -yrityksiä sekä monipuolisilla tuotteillaan ja palveluillaan nostaa koko lähiruokasektorin tunnettuutta, sanoo Vuoden lähiruokateko -raadin puheenjohtaja Kirsi Viljanen.

Titta Matsar haluaisi avata uusia Heiloja vilkkaille liikepaikoille.

Suomalaisen lähiruuan lippulaiva

Kilpailun raati kuvailee Heinolan Heilaa suomalaisten lähiruokamyymälöiden lippulaivaksi, jonka laajat valikoimat tarjoavat kävijöille herkullisia elämyksiä. Heila yhdistää laajassa mittakaavassa tuottajat, sillä se toimii merkittävänä myyntipaikkana yli 200:lle lähialueen pientuottajalle. Tyylikkään myymälän lisäksi Heilan verkkokauppa ja esteettisesti kauniit somekanavat tuovat lähiruokatorin tähän päivään. Heinolan Heila on myös osoittanut muuntautumiskyvykkyyttä kykenemällä vastaamaan ajan kysymyksiin, kuten digitalisaatioon.

– Lähiruoka-asiaa olemme edistäneet jo yli 15 vuoden ajan Heilassa. Vuoden lähiruokateon voittaminen antaa tähän lisävirtaa ja iloa yrittämiseen jatkoakin ajatellen. Toivottavasti voitto vie lähiruuan ilosanomaa reilusti eteenpäin ja tuo uusia ihmisiä hyvän ruuan pariin, toivoo Heinolan Heilan yrittäjä Titta Matsar.

Parasta pöytään arkeen ja juhlaan

Heinolan Heilan toiminta kattaa lähiruokaan painottuvan myymälän, kahvila-ravintolan ja leipomon. Heilasta saa ruokatuotteiden ohella myös lähialueen tilaviinejä ja pienpanimotuotteita. Heilan lähiruokatorissa myydään ainoastaan kotimaassa valmistettuja ja pääraaka-aineiltaan kotimaisia, lähituottajien valmistamia tuotteita. Myynnin volyymista yli 60 % tulee alle 100 kilometrin säteeltä. Heinolan Heila on merkittävä myyntipaikka yli 200:lle lähialueen pientuottajalle. Heila järjestää myös erilaisia lähiruokaa esiin nostavia tapahtumia.

Heinolan Heilan lähiruokatori jatkaa tulevaisuudessakin lähiruuan sanansaattajana ja pientuottajien puolestapuhujana. Heilan tavoitteena on päästä laajentamaan lähiruokatoimintaansa myös muille paikkakunnille.

– Olisi hienoa saada avatuksi uusia Heiloja, mutta myös nykyisen Heinolan Heilan jatkuva kehittäminen, uusien yhteistyökumppaneiden löytäminen ja haastavasta maailmantilanteesta selviäminen on tulevaisuuden tavoitteissamme. Yksittäisten kuluttajien arvovalinnat vaikuttavat lopulta siihen, mitä kaupasta ostetaan ja kuinka paljon lähi- ja luomuruokaa kulutetaan, toteaa Matsar.

 

Categories: Yleinen