Heinolassa ja Lahdessa korkein työttömyys – Heinolassa yli 250 vapaata työpaikkaa
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta jatkui lokakuussa korkeimpana Lahdessa ja Heinolassa, molemmissa työttömyysprosentti oli 12,8 %. Matalinta työttömyys oli Hollolassa 6,9 ja Asikkalassa 7,1 %.
Työttömyysaste oli vuodentakaista matalampi muissa Päijät-Hämeen kunnissa paitsi Hartolassa. Maakunnassa työttömien osuus työvoimasta oli 11,3 % eli 1,5 %yksikköä matalampi kuin vuosi sitten. Valtakunnallisesti PäijätHämeen työttömyysaste on maakuntien toiseksi korkein PohjoisKarjalan 11,8%:n jälkeen.
Eniten laskua Päijät-Hämeen työttömien määrässä oli Asikkalassa 24 %, Hollolassa 17 % ja Sysmässä 16 %. Syyskuuhun verrattuna työttömien määrässä nähtiin kasvua kuudessa kunnassa, joista eniten Heinolassa. Työttömistä kokoaikaisesti lomautettujen määrä oli Hartolaa ja Padasjokea lukuun ottamatta kaikissa kunnissa vuodentakaista matalammalla. Määrällisesti suurin lasku oli Lahdessa 289 työtöntä.
Heinolan työttömyysaste oli lokakuussa 0,8 prosenttiyksikköä heikompi kuin Päijät-Hämeessä keskimäärin. Kaikkiaan Heinolassa oli lokakuussa työttömänä 976 henkilöä, jossa oli laskua edelliseen vuoteen -6 prosenttia. Työttömistä yli vuoden työttömänä olleita oli Heinolassa lokakuussa 441, kun vastaava luku oli syyskuussa 453.
Lomautettujen määrä nousi Heinolassa syyskuun 41:sta 48 lomautettuun lokakuussa.
Heinolassa työllistymistä edistävissä palvelussa oli lokakuussa yhteensä 317 henkilöä, kun vastaava määrä syyskuussa oli 324. Työttömien aktivointiaste oli Heinolassa syyskuussa 24,5 prosenttia ja lokakuussa 25,7.
Lokakuussa tänä vuonna Heinolassa oli avoimia työpaikkoja 266, vastaavaan aikaan viime vuonna avoimia tehtäviä oli 289.
Heinola ja Lahti samassa tilanteessa
Työllisyyskoordinaattori Tero Auvinen Heinolan työllisyyspalveluista kertoo, että Heinola ja Lahti ovat työttömyystilastoissa hyvin samanlaisessa tilanteessa ja sitä tukevat myös tilastot.
– Lahti ja Heinola kamppailevat samalla tavalla myös pitkäaikaistyöttömyyttä vastaan. Tosin Lahden alueella on suhteessa Heinolaa enemmän resursseja hoitaa asiaa, kertoo Tero Auvinen.
– Heinolaa ja Lahtea kurittaa samalla tavalla myös vapaiden työpaikkojen kohtaanto-ongelma.
Vapaita työpaikkoja on, mutta työllistymisen esteenä on työttömien kannalta puuttuva koulutus, työpaikan sijainti tai työstä saatava korvaus, joka ei houkuttele riittävän hyvin tarttumaan toimeen.
Työantajat mukaan ongelman ratkaisuun
Heinolan työllisyyskoordinaattori Tero Auvinen ehdottaa työnantajille ennakoivaa yhteistyötä avoimien työtehtävien täyttämiseksi yrityksissä.
– Työttömien uudelleenkoulutuksella voidaan saada apua kohtaanto-ongelmaan esimerkiksi yhteistyöllä koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Ryhmäkoulutusten rinnalla on edelleen tarjolla myös oppisopimuskoulutusta ja apuna voidaan käyttää myös valtion tarjoamaa palkkatukea osatyökykyisten palkkaukseen, ehdottaa Tero Auvinen.
Lisätietoa työllisyysasioista
Tero Auvinen
044 7694 250
Sähköposti: Tero.Auvinen(a)heinola.fi