Infoa yrityksille Leader rahoituksesta 31.1. ja Ladec-yhteistyöstä 1.2. Spotissa
Heinolan elinvoimapalvelujen tammikuu vaihtuu helmikuuksi ilta- ja aamukahveilla. Keskiviikkona yrittäjien iltakahveilla 31.1. klo 17.00 Spotissa (Torikatu 8) esitellään yritysryhmähankkeille tarjolla olevia rahoitusmahdollisuuksia.
Yritysryhmähankkeessa ennalta tiedossa oleva yritysten joukko (3–10 yritystä) voi kehittää toimintaansa yhdessä. Hankkeen tulee sisältää yhteiskehittämistä, mutta se voi sisältää myös yrityskohtaisia toimenpiteitä. Tavoitteena voi olla esimerkiksi tuotannollisen yhteistyön kehittäminen, markkinointi- ja myyntiyhteistyön kehittäminen tai tuoteperheen suunnittelu.
Hankkeen lopputuloksena voisi olla esim. yrityksiä palvelevan osuuskunnan perustaminen tai matkailuyritysten vientirenkaan käynnistäminen. Hankkeen saama tuki voi olla jopa 75 % kokonaiskustannuksista. Rahoitusasioita esittelee Joonas Karhinen Päijänne Leaderista.
Torstaina yrittäjien aamukahveilla Spotissa Lahden Seudun Kehitys Ladec Oy:n edustaja Jarno Saarinen esittelee paikallisille yrittäjille Ladecin tarjoamia palveluita, mikäli Heinolan kaupunki päättää liittyä Ladecin palvelujen käyttäjäksi. Yrittäjien aamukahveilla yrittäjillä on mahdollisuus kysyä ja kommentoida yhteistyötä Ladecin johdolta.
Ladecin yrityspalveluiden laajentaminen heinolalaisille yrityksille on osa Heinolan kaupungin muutosohjelmaa. Ladec yhteistyötä pohditaan myös Heinolan kaupunginhallituksessa, valtuustoseminaarissa ja Heinolan kaupunginvaltuustossa 18.3.2024.