Kari Hahl: Jyränkölä kasvaa ja kehittyy yhdessä henkilöstön kanssa

Published by kari@k-systems.fi on

Syyskuun yrittäjäkasvo on Jyränkölän toimitusjohtaja Kari Hahl, joka yhdistää kolmannen sektorin tekemisen ilon ja henkilöstön ahkeruuden innovativiisella johtamisella setlementtiliikkeessä.

Jyränkölän Setlementti ry tunnetaan Heinolassa nimellä Jyränkölä. Kansalaisopisto tarjoaa vuosittain aktiivista toimintaa sekä opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia vauvasta vaariin yli 2 500:lle ihmiselle. Jyränkölän hoivapalveluiden piirissä on noin 300 henkeä ja Jyränkölän valmistamia aterioita syö päivittäin yli 400 henkilöä.

Setlementtiaatteen arvoja edelleen kunnioittava Jyränkölä on kasvanut työllistäjänä Heinolan 10 suurimman yrityksen joukkoon tarjoamalla kokopäiväistä työtä 170 tekijälle ja noin 200 osa-aikaiselle. Konsernin liikevaihto on 10 miljoonan euron tasolla.

– Jyränkölä menestyy yhdessä tekemisen ansiosta. Meillä on matala organisaatio, jossa jokaisen työpanos on yhtä arvokas. Koko henkilökunta voi osallistua oman työn ja palvelujen kehittämiseen.
– Töihin tullessa ei laiteta aivoja narikkaan, vaan ne otetaan käyttöön – henkilökunta kuuntelee asiakasta, tietää Jyränkölän toimitusjohtaja Kari Hahl.

Jyränkölä on lähes 80-vuotias yleishyödyllinen yhdistys, jonka toimintoja ovat palveluasuminen, koulutus, maahanmuuttaja- ja vapaaehtoistyö, ravintolapalvelut sekä työllistäminen ja kehittämisprojektit.

– Meidät tunnetaan 80-prosenttisesti kansalaisopistosta ja 20-prosenttisesti ravintola- ja hoivapalveluista. Liiketoiminnan kannalta lukemat ovat päinvastoin. Palvelujen tuottamisen tulee olla todella tehokasta, koska me emme voi käytännössä hinnoitella itse palveluita. Yleishyödyllisiä palveluja tehdessä tilaaja määrittelee hyvin pitkälle palveluista maksettavan korvauksen tason, selvittää Kari Hahl.

Jyränkölän toimitusjohtaja Kari Hahl on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja opettaja. Hän työskenteli 17 vuotta koulumaailmassa ennen tuloaan Jyränkölän palvelukseen vuoden 2010 alussa. Opettajan taustasta on opetustoiminnan lisäksi ollut hyötyä mm. henkilökunnan kuuntelemisessa sekä yhdistystoiminnan ja liiketoiminnan yhdistämisessä ja tasapainottamisessa.

Jyränkölän arkipäivän tekemistä ohjaavat edelleen perinteiset setlementtiliikkeen arvot. Jyränkölä on rohkeasti ihmisen puolella, arvoina ihminen, ideat ja ilo. Jyränkölä käyttää tuottonsa yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Tuloilla kehitetään mm. vapaaehtoistyötä, jota yli 120 vapaaehtoistyöntekijää tekee yli 16 000 tuntia vuodessa.

– Jyränkölän setlementti on kokonsa puolesta yksi Suomen suurimmista, mutta Heinola on yksi pienimmistä paikkakunnista setlementtien joukossa. Meidän tarkoituksenamme onkin kasvaa maakunnalliseksi toimijaksi. Meillä on jo yksi hyvinvointipalveluyksikkö Lahdessa, ennakoi toimitusjohtaja tulevaisuutta.

– Jyränkölän valitsema toimintatapa on varsinkin viime vuosina osoittanut, että olemme edelläkävijöitä. Setlementtitaustalta kumpuava yhteinen tavoite uudistua, kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat jo vuosia olleet sisäänrakennettuja ominaisuuksia kaikessa tekemisessä.
– Jyränkölän palvelutalojen konsepti oli edellä aikaansa, ja nyt sillä on kysyntää ja hyvät kasvunäkymät. Mediapaja oli vuonna 2010 vanhojen tietokoneiden hautausmaa. Nyt se on työllistämiseen erikoistunut luovan tietotekniikan asiakaspalveluyksikkö, joka toimii työpajarahoituksella. Tällä linjalla jatketaan uudistumisessa, lupaa Kari Hahl.

– Jyränkölän uusimpia toimintamuotoja ovat mm. oman paikallislehden, Heinolan Uutisten, julkaiseminen ja osallistuminen Lähellä.fi-vapaaehtoistoiminnan valtakunnalliseen verkostoon.

– Näillä palveluilla on Jyränkölän toimintaa tukevaa synergiaa. Voimme kohdata paremmin paikallisia ihmisiä ja verkostoitua valtakunnallisesti samoja arvoja noudattavien toimijoiden kanssa. Se mahdollistaa tulevaisuuden tekemistä, uskoo Jyränkölän toimitusjohtaja Kari Hahl.

 

Jyränkölä Fakta

Jyränkölän Setlementti ry JYRÄNKÖLÄ on perustettu vuonna 1944 opistotyön sekä lapsi- ja nuorisotyön tarpeisiin.

Jyränkölä kuuluu Arvo-liittoonSuomen Setlementtiliittoon ja Kansainväliseen setlementtiliittoon (The International Federation of Settlements and Neighbourhood Centers, IFS), jonka jäsenjärjestöjä on yli 50 maassa.

Jyränkölän Palvelukodit Oy

Asunto Oy Heinolan Helena

https://jyrankola.fi/

Toimitusjohtaja Kari Hahl
Koulutus: Jyväskylän yliopisto, KM 1992
Kari Hahl LinkedIN

 

 

 

 

Categories: YleinenYrittäjät