Kusmiku palaa Heinolaan – lounasruokala Tommolaan

Published by kari@k-systems.fi on

Leppälän yrittäjäpariskunta Jenita ja Miku, sekä poika Väinö Heinolan Street Food festareilla. Kuva: Jami Saariniemi.

Heinolasta maailman maineeseen ponnistanut ravintolayritys Kusmiku palaa Heinolaan ja avaa lounasruokalan Tommolaan Heinolan Sahakoneiden entiseen ruokalaan.

Kusmikun vetäjät Jenita ja Miku Leppälä eivät pelkää lähteä uuteen hankkeeseen, vaikka ravintola-ala on yleisesti ollut vaikeuksissa.

– Alallamme tuulee taas siihen malliin, että päätimme jälleen nostaa purjeen ja kiihdyttää vauhtia vastakkaiseen suuntaan. Meillähän nämä ajoitukset uusiin juttuihin ovat ennenkin osuneet haastaviin aikoihin.  Miksipä ei nytkin, myhäilee Jenita Leppälä.

Ravintoloita kaatuu ja suljetaan ja ravintola-alan konkurssiaallosta on juttuja lähes viikoittain. Tämä ei yrittäjäpariskuntaa sinänsä pelota.

– No joo, tarkkaan näitä juttuja ja budjetointeja meillä on laskettu jo vuosia vaikka nopeita liikkeitä tehdäänkin ja onhan tuossa matkan varrella tietenkin tullut onnistumisten lisäksi myös epäonnistumisia.

– Sellaista se elämäkin on. Voisi vähän urheilutermejä käyttäen sanoa, että tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää, Leppälät tarinoivat.

Ruokala ei ole välttämättä se trendikkäin nimi, mutta toisaalta se kertoo hyvin pitkälle tuotemaailmasta ja tarjonnasta olennaisen. Nimen radikaalilla valinnalla halutaan viestiä myös oman tien valintaa.

– Näinä päivinä on hirmuisesti bistroja tai maateemoittain toimivia ravintoloita. Haluttiin tämäkin tehdä vähän eri tavalla, kuten me nyt ollaan vuosien varrella totuttu toimimaan. Vanha kunnon lounasruokala, siinäpä se juju on kokonaisuudessaan, Jenita nauraa.

Kusmiku jatkaa toki myös catering-palveluiden parissa, lisäksi toki lounasruokalan tiloja voi vuokrata myös yksityistilaisuuksiin. Personoidaan mielellään juhlat myös toiveiden mukaan, niin me on aina tehty.

Lounasruokalan hinnat asettuvat kokonaisedullisten lounaspaikkojen sarjaan ja ruokaa valmistetaan käsityönä, lihatuotteet sekä mahdollisuuksien rajoissa kaikki muukin tehdään kotimaisista raaka-aineista, Miku kertoo.

Categories: Yleinen