Levy ja Lista menestyy luottamuksella ja palvelulla

Published by kari@k-systems.fi on

Heinolalainen Levy ja Lista Oy on valittu vuoden puutavarakauppiaaksi Suomen puutavara- ja rakennustarvikekauppiasyhdistyksen vuosittaisessa kilpailussa.
Palkitun yrityksen takana ovat toisen polven yrittäjäveljekset Samu ja Saku Virtanen, jotka johtavat rakennustarvikeliikettä Suokannaksen teollisuusalueella. Yritys työllistää ympärivuotisesti 15 henkeä ja kesäaikana jopa 20 henkilöä. Levyn ja listan liikevaihto oli viime tilikaudella yli 10 miljoonaa euroa.
Samu Virtanen on yrityksen toimitusjohtaja ja Saku Virtanen on hallituksen puheenjohtaja, molemmat ovat päivittäin mukana kentällä myös työhansikkaat käsissä.

Levy ja Lista syntyi 1980-luvun alussa maatalouden sivutoimeksi, kun maanviljelijä Jukka Virtanen joutui tyhjän päällä etsimään lisää töitä. Heinolan ohi kaavoitettu moottoritie pilkkoi Virtasen maatilan viljelykset ja maatilan pito ei enää yksin elättänyt perhettä.

Alkuvaiheessa yritys jalosti ja myi sahatavaraa latoon rakennetussa työtilassa lähinnä kalustevalmistajille ja paikallisille rakentajille. Toiminta lähti rivakkaan kasvuun, joka katkesi kuitenkin veitsellä leikaten 1990-luvun alun laman ja valuuttalainojen myötä.

Virtasen yritys selvitti laman ja otti aimo harppauksen eteenpäin, kun yritys osti vajaan 2 000 neliön teollisuushallin kotitilan läheltä ja puutavarakauppa vakiinnutti asemansa.
Samu ja Saku Virtanen ovat eläneet koko elämänsä puutavarakaupan keskellä, koska kotitila toimi yrityksenä. Puutavarakauppa oli luontainen valinta myös ammatiksi, koska he olivat pienestä pitäen apuna perheyrityksessä.

Samu haki ammatillista osaamista ammattikorkeakoulusta puutekniikan linjalta ja Saku kävi Heinolan kauppaoppilaitosta. Yrityksen sukupolvenvaihdos tuli ajankohtaiseksi isän sairastumisen myötä ja veljekset ottivat Levyn ja Listan vetovastuun vuonna 2007.

Yrityksen toiminta on laajentunut kattamaan lähes kaikki rakennustarvikkeet ja liiketilat ovat kasvaneet kaupan kasvun myötä. Nyt lämmintä tilaa on 5 000 neliötä ja pihalla on useita satojen neliöiden kokoisia kylmiä halleja.

Menestystä asiakasta kuulemalla

Levyn ja Lista on keskittynyt rakennustarvikkeiden myyntiin. Yrityksen menestymisen takana on yrittäjäveljesten mukaan luottamus, joka syntyy laadukkaista tuotteista, asiakkaiden tarpeiden kuulemisesta, hyvästä palvelusta ja kattavasta varastosta.

– Emme juokse halvimman hinnan perässä. Suosimme kotimaisia tavarantoimittajia, joiden kanssa meillä on pitkät yhteistyösuhteet. Olemme varautuneet jo nyt ensi kesän tarpeisiin mm. puutavaravalikoimassa, kertoo Samu Virtanen.

– Kilpailu alalla on kovaa. Meillä myyjä opastaa asiakasta koko ostotapahtuman ajan. Asiakasta on palveltava samoin kuin toivoisi itseään erikoisliikkeessä palveltavan. Pienet tavarat nostetaan kyytiin ja isommat tilaukset toimitetaan suoraan rakennuskohteelle.
– Henkilökunnan osaaminen on tärkeää ja me panostamme siihen. Myyjille tarjotaan koulutusta hiljaisempina aikoina ja he ovat mukana myynnin lisäksi myös tavaran hankinnassa.
– Puutavara on edelleen Levyn ja Listan toiminnan ydin. Kaikki lähti liikkeelle puusta ja puu on edelleen se, minkä osaamme parhaiten, tarkentaa Samu Virtanen

Asiakkaat seuraavat trendejä

– Kattava varasto eri rakennustarvikkeita on mahdollistanut liiketoiminnan kasvun. Pyrimme siihen, että asiakas saa kattavasti rakentamiseen tarvitsemansa tavarat meiltä. Nykypäivänä eletään usein tässä ja nyt, usein asiakkaille ei ole aikaa odottaa, perustelee Saku Virtanen laajaa tuotevalikoimaa.

Asiakkaat haluavat nykyisin myös yhä valmiimpaa ja pidemmälle jalostetuimpia tuotteita. Trendien vaikutus asiakkaiden ostokäyttäytymiseen näkyy myös meillä.
– Asiakkaat ovat myös hyvin laatutietoisia. Jalosteiden määrä eri puulajeineen ja pintakäsittelyineen on valtava. Otamme tarjolle sellaisia tuotteita, joita on mahdollisuus saada nopeasti, sillä asiakkaat haluavat tavaransa aina vain nopeammin ja nopeammin, tietää Saku Virtanen.

Elinvoimajohtaja Liisa Koski-Lukkari (vas.) ja elinkeinopäällikkö Netta Malin veivät Heinolan kaupungin onnittelut Samu ja Saku Virtaselle puutavarakauppiaiden palkinnosta.

Levy ja Lista Oy:lle Vuoden Puupalkinto

Suomen puutavara- ja rakennustarvikekauppiasyhdistys ry (SPY) valitsi Levy ja Lista Oy:n Vuoden 2022 Puutavarakauppias -palkinnon saajaksi. Perusteluksi yhdistys nostaa yrityksen panostamien osaamiseen ja asiakaspalveluun. Heinolan Levy ja Lista Oy on rakentanut tiukassa kilpailutilanteessa toimivan konseptin, joka nojaa vahvasti luottamukseen, todetaan yhdistyksen julkaisemissa perusteluissa.
Vuoden Puutavarakauppias valittiin tänä vuonna 26. kerran. SPY ry on asiantuntevien puu- ja rakennustarvikekauppiaiden yhdistys ja yksi Puuinfo Oy:n perustajista.
Palkinnolla halutaan tehdä tunnetuksi suomalaisen puutavarakaupan asiantuntemusta ja palvelua. Samalla se on henkilökohtainen tunnustus ja palkinto ansiokkaasta kauppiastyöstä puutavarakaupan piirissä.
Palkinnon saajat, Samu ja Saku Virtanen uskovat jatkossakin puutavarakauppaan.
– Puulla on hyvä maine, eikä pienrakentamiseen ole toista yhtä kustannustehokasta materiaalia. Puu rakennusmateriaalina ei ole katoamassa mihinkään, vaan sen käyttö tulee jopa lisääntymään, sanovat yrittäjäveljekset Samu ja Saku Virtanen.

 

 

Categories: YleinenYrittäjät