Niemelänrannan suunnitelma esittelyssä 13.12. klo 18 Kumpelissa

Published by kari@k-systems.fi on

Heinolan kaupunki suunnittelee parhaillaan kaupungin keskeisen ranta-alueen tulevaisuuden suuntaa. Virkistysalueiden ja matkailun alueiden kehitystarpeita on tunnistettu ja rannan tuntumaan ollaan myös suunnittelemassa uusia asuinkortteleita. Suunnitelma-alue koskee aluetta Heinolan satamasta Heinäsaareen ulottuvaa ranta-aluetta ja siihen liittyy monta aiempaa asemakaavaa.
Suunnitelmaa esitellään yleisölle 13. joulukuuta klo 18.00 Hotelli Kumpelissa.

Vapaa-ajan alueita kehitetään

Heinolan kansalliseen kaupunkipuistoon pääosin kuuluva ranta-alue Kylpylän uimarannalta Kaivannon uimarannalle on kaupungin keskeisimpiä virkistysalueita. Nyt tehtävällä suunnittelulla haetaan alueen tulevaisuuden suuntaa ja tehdään näkyväksi alueen mahdollisuudet. Suunnittelu aloitettiin alkuvuodesta 2022, ja kevään aikana kerättiin kaupunkilaisilta tietoa alueesta ja kehittämisideoita. Kananiitynlahden venesatama-alue kaipaa selkeytystä etenkin pysäköinnin järjestämisen osalta. Suosittu matonpesupaikka siirretään muodostettavalle ranta-aukiolle ja asukkailta tulleena ajatuksena on suunnitelmassa mukana mm. koirien uimaranta Kananiitynlahdelle. Padel-kentät sijoittuvat Ojakadun kentälle ja Möljänpuistossa viihdytään kuntoillen ja leikkien. Rantareitin varrelle osoitetaan myös pienille palvelurakennuksille paikkoja.

Rantareitti selkeytyy keskustasta Kaivannonlahdelle

Rantareitin linjausta selkeytetään ja reitin varrelle on suunniteltu virkistysrakenteita. Rantaviivan kasvillisuuden hoitoperiaatteita linjataan luonnon ehdoilla siten, että reitin elämyksellisyys säilyy ja paranee. Myös paljon toivottu talvinen kävelyreitti rannassa on pidetty suunnittelun edetessä mielessä.

Uusi asumisen alue ekologisesti keskustan läheisyyteen

Kaupungin tavoitteena on laajentaa nykyistä Niemelän asuinaluetta rannan läheiselle metsävyöhykkeelle. Rakennettavien alueiden rajaus perustuu alueella tehtyihin selvityksiin. Uudet asuinkorttelit sijoittuisivat tiiviiksi ryppäiksi siten, että myös paljon metsä- ja ketoalueita säästetään luonnontilaisina. Hotellin poukamaan sijoittuva kelluvan asumisen alue toisi oman houkuttelevan lisänsä Heinolan asuntotarjontaan.

Alueen toteutuessa Heinolan keskustan läheinen kaupunkirakenne tiivistyisi ja uutta asumista sijoittuisi hyvin saavutettavalle alueelle palveluiden läheisyyteen. Alue tukeutuisi olemassa olevaan katuverkkoon ja kunnallistekniikkaan. Rakentamisesta on suunniteltu maltillisen korkuista ja puurakenteista.

Yleissuunnitelmasta asemakaavoitukseen

Yleissuunnitteluprosessi on vuorovaikutusprosessi. Suunnitelma on asemakaavoituksen kannalta esisuunnittelua, joka tarkentuu myöhemmin käynnistettävän asemakaavoituksen yhteydessä. Rakennettavaksi kaavailtu alue on nykyisessä asemakaavassa osoitettu yleisten rakennusten korttelialueeksi. Yleissuunnitelmalla ohjataan myös virkistysalueiden kehittämistä ja puistorakentamista. Myös luonnonhoitotoimien kannalta yleissuunnitelman aikana tehdyt luontoselvitykset antavat alueen virkistysmetsien hoidolle tärkeitä suuntaviivoja.

Yleissuunnitelma on tarkoitus asettaa nähtäville talven 2023 kuluessa.

Lisätietoja

Asemakaava-arkkitehti
Katri Kuivalainen
044 769 4370

Categories: Yleinen