Päijät-Hämeessä kiristetään koronarajoituksia – koronapassi vapauttaa

Published by kari@k-systems.fi on

Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Leviämisvaiheen rajoituksiin tulee Päijät-Hämeessä kiristyksiä anniskelu- ja aukioloaikoihin. Asetus tulee voimaan sunnuntaina 28.11.2021 kello 00.

Päijät-Hämeessä anniskelu kaikissa ravintoloissa päättyy klo 17 ja ravintolan saa pitää avoinna ravitsemistoiminnan asiakkaille kello 05-18. Ennen anniskelun päättymistä myytyjen alkoholijuomien nauttiminen on sallittu yhden tunnin ajan anniskeluajan päättymisen jälkeen. Alkoholijuomien anniskelu on sallittu kello 17 jälkeen vain käyttämällä koronapassia.

Alkoholittomilla liikkeillä pitempi aukioloaika

Jos ravitsemisliikkeessä ei kuitenkaan anniskella alkoholijuomia, liikkeen saa pitää avoinna kello 05-01. Esimerkiksi pikaruokapaikat ja kahvilat voivat olla avoinna kuten nykyisinkin. Myös baarit ja ruokaravintolat voivat olla auki kelo 05 – 01, jos ne eivät anniskele alkoholijuomia.

Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa ja ulkotiloissa on käytössä vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on sisätiloissa käytössä vain 75 % asiakaspaikoista.

Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla tulee sisätiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.

Vaihtoehtona edellä mainituille rajoituksille toimija voi edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä.

Poikkeukset rajoituksiin säilyvät ennallaan

Asetuksessa säädetyt rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille. Aukioloaikoja koskevat rajoitukset eivät koske Suomen ja ulkomaiden välillä tai ulkomailla kulkevassa vesi- tai ilma-aluksessa eivätkä polttonesteiden jakeluaseman yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä.

 

Categories: Yleinen