Päijät-Hämeessä yleisötilaisuuksiin vain koronapassilla

Published by kari@k-systems.fi on

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt kieltää Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä.
Määräys on voimassa 3.–26.12.2021. Yleisötilaisuuksissa tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin määräystä ei tarvitse noudattaa. Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, joten niissä joudutaan noudattamaan rajoituksia.

– Päijät-Hämeen kokoontumisrajoituksia joudutaan kiristämään nopealla aikataululla, koska epidemiatilanne on kehittynyt alueella huonompaan suuntaan. Tautitapausten määrä on kasvanut ja tartunnanjäljitys ruuhkautunut.
Sairaalahoidon tarve on korkealla tasolla, ja sen ennakoidaan nousevan entisestään. Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri esitti viime viikolla rajoituksia kaikkiin yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin, ja arvioimme uuden rajoituspäätöksen olevan tässä tilanteessa välttämätön, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Myös hallitus ohjeisti tiistaina 30.11. aluehallintoviranomaisia ottamaan kaikki keinot käyttöön koronaepidemian vaikutusten lieventämiseksi. Rajoitustoimet kohdistetaan rokottamattomiin kansalaisiin.

Yleiset hygieniavelvoitteet

Tartuntatautilain yleiset hygieniavelvoitteet ovat suoraan voimassa koko Suomessa erilaisissa yleisö- ja asiakastiloissa ilman viranomaispäätöksiä.

Tartuntatautilain pykälässä 58 c säädetään seuraavat minimivaatimukset, joita on noudatettava yleisölle avoimissa ja asiakkaille ja osallistujille varatuissa toimitiloissa ilman erillistä viranomaispäätöstä:

  • asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen
  • asiakkaille ja osallistujille annetaan riittävän etäisyyden ylläpitämistä, käsien puhdistamista ja muita vastaavia tartuntojen leviämistä estäviä käytänteitä koskevat toimintaohjeet
  • tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan sen lisäksi, mitä muualla kyseisen toiminnan osalta puhdistamisesta säädetään
  • asiakkaiden ja osallistujien oleskelu järjestetään sillä tavoin väljästi kuin se kyseisen toiminnan erityispiirteet huomioon ottaen on mahdollista. Mahdolliset asiakaspaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan.

Hygieniavaatimuksia on noudatettava niin kauan kuin väliaikainen tartuntatautilain pykälä 58 c on voimassa. Tällä hetkellä pykälä on voimassa 31.12.2021 saakka.

Ravintoloiden rajoituksista päättää hallitus: valtioneuvoston asetuksella rajoitetaan alueellisesti mm. ravintoloiden aukiolo-, anniskelu- ja asiakasmääriä. Näitä rajoituksia on noudatettava myös ravintoloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa. Myös ravintolatoiminnan rajoituksista voi vapautua ottamalla koronapassin käyttöön.

 

 

 

Categories: Yleinen