Perhepuisto etsii kahvilayrittäjää

Published by kari@k-systems.fi on

Heinolan vanhalle linja-autoasemalle rakennettuun liikunta- ja perhepuistoon haetaan kilpailutuksella uutta kahvilayrittäjää. Yrittäjän tukikohtana on  linja-autoaseman entinen asemarakennus, jossa on toiminut myös kahvila.

Perhepuisto ja asemarakennuksen palvelut ovat elämyksellinen palvelukokonaisuus, joka lisää ihmisten viihtymistä ja viipymistä alueella. Haettavalta yrittäjältä toivotaan innovatiivista työotetta ja halua osallistua koko alueen kehittämiseen.

Kahvilayrittäjä toimii samoissa tiloissa liikennepuiston henkilökunnan kanssa. Liikennepuiston henkilökunnan tehtävänä on ohjeistaa liikennepuistossa vierailevia lapsia ja huolehtia alueen siisteydestä.
Asemarakennuksen tilat ja kiinteät kalusteet ovat yrittäjän käytössä. Osa rakennuksesta toimii polkuautojen säilytyspaikkana. Muiden kalusteiden hankinnasta voidaan neuvotella.

Kahvilatoiminnan lisäksi yrittäjän on mahdollista tarjota muitakin palveluita. Palvelujen tarjoaminen kesäloma-aikojen ulkopuolella on yrittäjän vapaassa harkinnassa. Kaupunki edellyttää kuitenkin, että palvelut ovat avoinna kesälomien aikana ainakin ma, pe ja la–su klo 10–16 sekä ti–to klo 10–19. Yrittäjä vastaa tarvittavista luvista yritystoiminnan toteuttamiseen.

Perhepuiston välittömään läheisyyteen sijoittuu Heinolan tunnettu lintuhoitola, uimahalli ja tenniskentät. Alue on alle puolen kilometrin säteellä Heinolan keskustasta ja muutaman sadan metrin päässä urheilupuistosta.

Kilpailutuksen tarjoukset tulee jättää 18.4.2022 klo 16.00 mennessä sähköpostitse: tarjoukset@heinola.fi.
Viestin otsikkokenttään aiheeksi: Perhepuiston kahvilayrittäjä

Tarjouksessa tulee ilmoittaa:

  • suunnitelma siitä, mitä palveluita tuottaisi vanhassa asemarakennuksessa
  • esitys vuosivuokran suuruudesta vuodelle 2022

Valintakriteerit:

  • mitä palveluita aikoo tuottaa, sisältö ja laatu (65 %)
  • esitys vuosivuokran suuruudesta vuodelle 2022 (35 %)

Kilpailutuksella pyritään monivuotiseen sopimukseen.
Hakemusten perusteella kutsutaan kolme yrittäjää haastatteluun. Näiden keskustelujen ja kriteereiden perusteella valitaan perhepuiston kahvilayrittäjä.
Hakijat voivat tutustua tiloihin ennakkoon. Tiloihin tutustumisesta voi sopia Jarin tai Marian kanssa.

Jari Kuosa, kiinteistöpäällikkö
jari.kuosa@heinola.fi
044 797 6859

Maria Kaikkonen, liikunnan palvelupäällikkö
maria.kaikkonen@heinola.fi
044 797 8570

 

 

Categories: Yleinen