Ravintolarajoitukset poistuvat maaliskuun alussa

Published by kari@k-systems.fi on

Ravitsemisliikkeiden toimintaa rajoittavat rajoitukset poistuvat koko maassa 1. maaliskuuta alkaen. Valtioneuvosto on kumonnut asetuksen, joilla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Tämä tarkoittaa, että anniskelua, aukioloaikaa, asiakasmäärää sekä istumapaikkoja koskevat ravintolarajoitukset poistuvat käytöstä.
Helmikuun loppuun asti ravitsemisliikkeet ovat saaneet olla auki puoleen yöhön saakka ja alkoholin anniskelu on pitänyt lopettaa kello 23.00.

Ravitsemisliikkeitä koskevia rajoitteita voidaan harkita uudelleen, mikäli tautitilanne muuttuu ja sairaalakuormitus nousee merkittävästi.

Yleiset hygienia- ja etäisyydenpitovelvoitteet ovat voimassa kaikilla alueilla maaliskuun loppuun asti.
Ravitsemisliikkeiden on ilmoitettava asiakkaille näkyvästi, ettei henkilö, jolla on koronavirustartuntaan sopivia oireita, saa tulla ravitsemisliikkeeseen.
Ravitsemisliikkeiden on huolehdittava myös siitä, ettei sen tiloissa synny tarpeetonta tungosta ja että asiakkaiden saapuminen liikkeeseen toteutetaan tavalla, jossa pidetään asiakkaiden ja seurueiden välillä riittävä etäisyys.
Ravintoloiden on huolehdittava tilojen ja pintojen puhdistamisesta, sekä siitä että asiakkaat saavat mahdollisuuden käsien puhdistamiseen.
Ravitsemisliikkeillä on oltava kirjallinen suunnitelma siitä, miten se toteuttaa sen toimintaan ja sisä- ja ulkotilojen käyttöön säädetyt velvollisuudet ja rajoitukset.

 

Categories: Yleinen