Tuella palkattavaa työvoimaa yrityksille – Career Expo 13.12. Lahdessa

Published by kari@k-systems.fi on

LUT-yliopisto järjestää yhdessä LUT:in kansainvälisten opiskelijoiden Aether-killan kanssa tiistaina 13.12. klo 13-16 yritysinfon yliopiston Lahden kampuksella opiskelijoiden kesätyöllistämisestä ja rekrytoinnista.

LUT:n Lahden kampuksella on käynnissä useita kansainvälisiä kandinaatti- ja maisteriohjelmia, joissa opiskelee suomalaisten lisäksi suuri määrä kansainvälisiä opiskelijoita. Tutustu artikkelin lopussa Lahden kansainväliseen koulutustarjontaan.

Ilmaiset yritysesittelyt

Tapahtumaan haetaan muukaan kiinnostuneita yrityksiä Lahdesta ja lähialueilta kertomaan omasta toiminnastaan, työpaikoista sekä kesätyö- ja lopputyömahdollisuuksista.
Yritykset voivat varata joko paikan standille messualueelle tai pitää lyhyen puheenvuoron tai molemmat. Tapahtuma on englanninkielinen ja on näytteilleasettajille ja puhujille ilmainen.

LUT Career Spark-tuki yrityksille

Kansainvälisiä opiskelijoita palkkaavat yritykset voivat saada taloudellista tukea kansainvälisen työntekijän palkkaukseen.
Jotta kansainväliset opiskelijat pääsevät tutustumaan suomalaiseen työelämään mahdollisimman kivuttomasti, LUT tarjoaa heidät palkkaaville työnantajille tukea työharjoitteluun 1 200–1 800 euroa ja lopputyön tekemiseen 2 200 euroa opiskelijaa kohti.

Lue lisää Career Spark tuesta tästä linkistä ja tarjoa paikka kansainväliselle opiskelijalle. 

Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset 30.11. mennessä:

Marianne Seppänen
040 867 6559
Marianne.Seppanen@lut.fi

Professori Maria Paasivaara
050 301 6847
Maria.Paasivaara@lut.fi

LUT-yliopisto kasvaa Lahdessa kovaa vauhtia. Opiskelijoita on Lahden ohjelmissa jo lähes tuhat.

Lue lisää Lahden yliopistokampuksen toiminnasta.

LUT Lahti students:

Second-year bachelor’s and master’s students are looking for internships and thesis work assignments. All students are looking forward to networking opportunities and long-term professional relationships with companies in Finland.

  • 150 students in the Software and Systems Engineering bachelor program, of which 50 are in their second year of studies. Most have learned Python, Java, and C programming language and are capable of designing user interface using Flutter. Some also have skills in data analytics, database tools (SQL), front-end/back-end/full-stack web development, and mobile development.
  • 80 students in Energy Technology, of which around 30are in their second year of studies. Most have learned Python, Matlab and SolidWorks. They are capable of analyzing different energy systems and their applications, using different measurement tools used in the energy industry, and writing reports in a laboratory environment. Students have a good foundation in mathematics, mechanics, and thermodynamics.
  • 30 students in Industrial Engineering and Management. All are in their first year.
  • 40 students in each of the master’s program for the 2022 intake.Around 40-60 student per each of the eight Master’s programmes that are taught in the Lahti Campus. The Master’s programme covers disciplines from Circular Economy, Energy Systems and Electric Transportation Systems, Industrial Design Engineering, Knowledge Management, and Software Product Management.
Categories: Yleinen