Työstä turvaa -hankkeella apua ukrainalaisille – paikalliset yritykset mukaan

Published by kari@k-systems.fi on

Ukrainan sota on koskettanut koko läntistä maailmaa ja nostanut esiin valtavan auttamishalun myös Suomessa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK on käynnistänyt yhdessä StaffPoint-konsernin kanssa Työstä turvaa -hankkeen, jonka avulla on mahdollista tarjota työtä Ukrainasta sotaa paenneille ihmisille.

StaffPoint-konserni pyysi EK:ta toimimaan koordinaatioroolissa, jotta yritysten auttamishalu saadaan parhaiten kanavoitua. Hankkeella kootaan yrityksiä auttamaan ukrainalaisten tilapäisessä asettautumisessa ja integroitumisessa suomalaiseen työelämään.

Ukrainasta saapuu Suomeen työluvallisia ja tilapäistä suojelua tarvitsevia henkilöitä. Ukrainalaiset ovat jo ottaneet yhteyttä ja kertoneet haluavansa tehdä töitä, kuten turvapaikanhakijat aiemminkin.

–Tavoitteena on tarjota työtä niille Suomeen tulleille ukrainalaisille, joilla on toive tehdä työtä oman arjen helpottamiseksi ja kotoutumiseksi, kunnes tilanne selkiintyy.​ Koordinoidulla toiminnalla saamme elinkeinoelämän auttamishalun suunnattua yhteiseksi hyväksi, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.

Mukaan on saatu iso joukko suomalaisia yrityksiä ja tavoitteena on työllistää aluksi 200–400 ukrainalaista ja muuta turvapaikanhakijaa. Yritykset voivat osallistua auttamiseen tarjoamalla työpaikkoja hankkeen kautta. Hanke on avoin kaikille yrityksille.

Tässä vaiheessa hankkeen vetäjät pyytävät yrityksiltä lupausta lähteä mukaan kumppaniksi auttamaan turvapaikanhakijoita ja tekemään suomalaisesta työkulttuurista kansainvälisempää.

Heinolan elinvoimapalvelut kannustaa heinolalaisia yrityksiä osallistumaan ukrainalaisten tukioperaatioon omien mahdollisuuksien ja työvoimatarpeiden mukaan.

Lue lisää Työstä turvaa -hankkeesta EK:n sivuilta.


Hankkeeseen voi ilmoittautua mukaan sähköpostilla tästä linkistä.

Lisätietoja hankkeesta

Taina Susiluoto
Elinkeinoelämän Keskusliitto
050 331 9832

Mikko Leskinen
StaffPoint
046 876 0333

 

Categories: Yleinen