Jari-Pekka Saarinen: Ei tarvitse omistaa kaikkea, mitä tarvitsee

Published by kari@k-systems.fi on

Heinolan Vuoden Yrittäjäksi 2022 valittu WestMac Oy:n Jari-Pekka Saarinen. palkittiin perjantaina 9.9. WPK-talolla vietetyssä SILTA2022-seminaarissa.

Yritys sai kiitosta erityisesti asiakaslähtöisestä palvelukonseptistaan, vuosia jatkuneesta sinnikkäästä työstä sekä reilusta asenteestaan.
Jari-Pekka Saarinen otti palkinnon vastaan yhdessä yrityksessä niin ikään työskentelevän puolisonsa Johanna Saarisen kanssa. Tiivis ja luottamuksellinen perheen sisäinen yhteistyö on tärkeä pylooni WestMac Oy:n kasvutarinassa.
Yrityksen moniin töihin tarttuvat tarpeen mukaan myös perheen pojat, joista toinen on jo täysi-ikäinen, ja voi osallistua ajoneuvojen siirtelyyn sekä kuormien ajoon.

Monella WestMac Oy:n asiakkaalla on hyvää sanottavaa siitä, miten yrityksen palvelu pelaa ympäri vuorokauden. Vuosien saatossa Saarisen puhelin on pirahtanut usein myös öisin. Miten sellaista jaksaa vuodesta toiseen?

-Se on aina maksava asiakas, joka sieltä soittaa, Saarinen sanoo ja lisää, ettei päivystäminen ole ihan niin raskasta kuin saattaisi kuvitella, sillä on myös rauhallisia vuorokausia.
-Myös pojistamme on nykyään paljon apua. Nuoret tykkäävät ja jaksavat valvoa, hyväntuulinen yrittäjä juttelee.

Kysymykseen, mitä vastuullisuus merkitsee WestMac Oy:lle, Saarinen vastaa oivaltavasti.
-Ihmisen ei tarvitse omistaa kaikkea sitä, mitä tarvitsee. Yrittäjäpariskunta oli tyytyväinen illan ohjelmaan ja antoi kiitosta seminaarin ajankohtaisuudesta sekä hyvistä puhujista.

Millaisen tsemppipeukun he haluaisivat antaa muille yrittäjille?
Saarinen miettii hetken.

-Ei pidä antaa periksi, Saarinen lausahtaa vakavoituen.
Johanna Saarinen puolestaan haluaa muistuttaa siitä, ettei pelkkä omasta itsestä huolehtiminen riitä.

-Pitäkää huolta toisistanne, hän sanoo.

WestMac faktaa

WestMac on Heinolassa vuonna 2000 perustettu suomalainen perheyritys, jonka toimenkuvaan kuuluu ajoneuvojen vuokraus laajalla valikoimalla henkilöautoista rekkayhdistelmiin. Kaluston määrä on reilut 120 ajoneuvoa. Vuokraustoiminnan lisäksi yritys on virallinen maahantuoja ja edustaja Suomessa ja Baltiassa autotrailereille sekä Piaggio Groupin Ape-koppimopoille. 

https://westmac.fi

Lue Silta2022-puhujahaastattelut tästä linkistä.

Categories: SiltaYleinen