Ravintolat auki maanantaina 19.4. rajoitetusti Päijät-Hämeessä

Published by kari@k-systems.fi on

Valtioneuvosto on muuttanut koronaepidemian vuoksi ravintoloiden toimintaa rajoittavaa asetusta maanantaista 19. huhtikuuta 2021 alkaen.

Heinolan ja Päijät-Hämeen ravintoloissa, joissa alkoholin anniskelu on päätoimiala, käytössä on kolmasosa asiakaspaikoista. Alkoholia saa anniskella klo 7-17 ja sallittu aukioloaika on klo 05-18.
Muissa ravintoloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Niissä amnniskelun on sallittu klo 7-17 ja sallittu aukioloaika on klo 05-19.

Päijät-Hämeen alueiden ravintoloissa asiakkaat on sisätiloissa ohjattava istumaan paikoillaan ja karaoke ja tanssiminen ovat kiellettyjä.

Valtioneuvoston päätöksen mukaan ravitsemisliikkeiden avaaminen sulun jälkeen toteutetaan siten, että pahimmilla epidemia-alueilla kuten Päijät-Hämeessä  rajoitukset ovat tiukimmat. Alueiden rajoituksia voidaan muuttaa epidemiatilannetta vastaavaksi viikoittain muuttamalla valtioneuvoston asetusta.

Rajoituskokonaisuutta tarkastellaan valtakunnallisen epidemiatilanteen pohjalta ensimmäisen kerran kaksi viikkoa rajoitusten alkamisen jälkeen erityisesti terassien, ruokaravintoloiden ja kiihtymisvaiheen alueiden rajoitusten osalta. Rajoitusten lieventämisen edellytys on epidemian suotuisan kehityksen jatkuminen.

Liikenneasemille ei enää rajoituksia

Laissa säädetyt rajoitukset eivät koske henkilöstöravintolatoimintaa eivätkä ruuan ja juoman noutomyyntiä. Aukioloaikarajoitusten ulkopuolelle jäävät huoltoasemien yhteydessä toimivat ravitsemisliikkeet sekä Suomen ja ulkomaiden välillä tai ulkomailla kulkevien laivojen ja lentokoneiden ravitsemistoiminta.

Ravitsemisliikkeiden on tartuntatautilain mukaisesti edelleen noudatettava hygieniaan liittyviä erityisiä vaatimuksia ja huolehdittava asiakkaiden välisen riittävän etäisyyden ylläpitämisestä.

Ravitsemisliikkeiden on laadittava suunnitelma velvollisuuksien ja rajoitusten noudattamisen tueksi. Toteuttamista koskeva kuvaus ja suurin sallittu asiakasmäärä on pidettävä asiakkaiden nähtävillä.

Aluehallintovirastot valvovat rajoitusten ja velvollisuuksien noudattamista.

Kirjoitettu aiemmin

Kustannustuen ja sulkemiskorvauksen haut aukeavat 27.4. ja 12.5.

 

Categories: Yleinen