Rikkoontuneet tekstiilit kiertoon Päijät-Hämeessä
Päijät-Hämeessä ryhdytään kierrättämään rikkoontuneita tekstiilejä. LAB-ammattikorkeakoulu, Salpakierto Oy ja Harjulan Setlementti ry ovat yhdessä käynnistäneet yhteistyöhankkeen, jolla käynnistetään laaja rikkoontuneiden poistotekstiilien keräys maakunnassa vuonna 2023.
Tekstiilit kiertoon Päijät-Hämeessä hanketta rahoittaa Päijät-Hämeen liitto, jonka rahoituksen turvin on jo käynnistetty tekstiilien erilliskeräyksen suunnittelu.
Poistotekstiiliä ryhdytään keräämään Suomessa erillisenä jätejakeena vuodesta 2023 lähtien. Tämä on suuri edistysaskel kierrätyksen osalta, sillä tällä hetkellä käytöstä poistetut tekstiilit päätyvät pääasiassa energiajätteen mukana polttoon.
Päijäthämäläiset mukaan kierrättämään
Jotta uusi tapa kierrättää käytöstä poistettavia tekstiilejä onnistuu, on tärkeää saada päijäthämäläiset innostumaan kierrättämisestä. Asukkaiden ohjaus ja neuvonta kierrätysasioissa näyttelee suurta roolia kierrätyksen onnistumisessa.
– Tulevaisuudessa kaikki voivat viedä käytöstä poistetut tekstiilituotteensa erilliseen tekstiilin keräysastiaan. Pyrimme suunnittelemaan keräyksen niin, että asukkaiden on helppoa ja vaivatonta osallistua tekstiilin kierrätykseen, kertoo projekti-insinööri Linda Karlström Salpakierrosta.
– Se, missä tekstiilejä tullaan tarkalleen ottaen keräämään ja lajittelemaan, on vielä suunnittelun alla. Tekstiilien erilliskeräys tulee luomaan myös uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia sekä lisäämään koulutustarjontaa”, sanoo projektipäällikkö Carita Tanskanen LAB-ammattikorkeakoulusta.
Keskitytään kuluneisiin ja rikkoontuneisiin tekstiileihin
Yleisesti poistotekstiilillä tarkoitetaan käytöstä poistettua tai käyttäjälleen tarpeettomaksi jäänyttä tekstiiliä, joka soveltuu vielä sellaisenaan uudelleenkäyttöön.
Tuleva tekstiilin erilliskeräys on tarkoitettu loppuun kuluneille ja rikkinäisille vaatteille sekä kodintekstiileille, jotka eivät sellaisenaan ole enää uudelleenkäyttökelpoisia. Homeiset tai likaiset sekä esimerkiksi tekstiilituholaisia sisältävät vaatteet ja kodintekstiilit lajitellaan edelleen polttokelpoiseen jätteeseen, kuten myös kierrätykseen kelpaamattomat laukut ja kengät. Uudelleenkäyttöön sellaisenaan kelpaavat tekstiilit tulee viedä esimerkiksi vaatekierrätyslaatikkoon tai kirpputoreille.
Materiaalien kierrätyksellä on iso merkitys kestävämmän yhteiskunnan luomisessa. Jotta materiaalit saataisiin pysymään kierrossa mahdollisimman pitkään, tarvitaan kierrättämisen lisäksi sopivia käyttökohteita kierrätyksessä syntyvälle materiaalille sekä sellaisia toimijoita, jotka ovat valmiita hyödyntämään kierrätysmateriaalia tuotteidensa raaka-aineena. Lopulta kerätystä poistotekstiilistä saadaan mekaanisen kierrätyksen avulla kierrätyskuitua, jota voidaan hyödyntää uusien tuotteiden raaka-aineena.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Carita Tanskanen,
LAB-ammattikorkeakoulu
044 708 5167
carita.tanskanen(a)lab.fi
Projekti-insinööri Linda Karlström
Salpakierto Oy
041 730 7920
linda.karlstrom(a)salpakierto.fi