Teräksenkova Weckman Steel

Published by kari@k-systems.fi on

Myyntipäällikkö Timo Nurminen (vas.) ja toimitusjohtaja Juha Simola Weckmanin ensimmäisen seppätuotteen ääressä.

Weckman Steel Oy on suomalainen teräksen jalostajayritys, jolla on omat tehtaat Heinolassa ja Iisalmessa. Yhtiön päätoimipaikka on Vierumäellä, jossa yritys on kasvanut ja kehittynyt kansainväliseksi teräsosaamisen huipputoimijaksi.

Weckmanilla on toimitusjohtaja Juha Simolan mukaan kolme tuotelinjaa; ohutlevytuotteiden, traktorien peräkärryjen ja teräsrunkoisten hallien valmistus. Huipputuotteita ovat olleet jo usean kymmenen vuoden ajan Weckmanin teräskatteet, joille voidaan taata jopa 50 vuoden laatuluokitus. Uudempaa tuotekehitystä ovat itsekantavat Weckman-poimulevyt, joita voidaan käyttää kantavina ja eristettävinä rakenteina ylä- ja välipohjissa sekä vesikatoissa ja seinissä.

Weckmanin tekemät traktorien peräkärryt ovat kestäneet vuosikymmeniä maatalouskäytössä. Uusia käyttäjäryhmiä ne ovat saaneet muun muassa maanrakennustöitä tekevistä urakoitsijoista.

Vahvan teräsosaamisen ansiosta on Weckmanista tullut myös merkittävä kylmien ja lämpimien yritys- ja teollisuuskiinteistöjen kokonaisvastuullinen valmistaja, joka voi tarjota teräsrakenteisen hallin suunnittelusta toteutukseen.

– Tehtävät tuotteet ja tuotantosuunnat tukevat toisiaan. Pohjoismaiden vaihteleva ilmasto ja ympäristöarvoista huolehtiminen ovat tuttuja ja tärkeitä asioita meille. Henkilöstön osaamista ja hankittua arvokasta kokemusta hyödynnetään aina asiakkaan eduksi. Me palvelemme niin ammattirakentajia, kuluttajia kuin yrityksiä, jotka haluavat räätälöidä itselleen uudet tuotantotilat, lupaa toimitusjohtaja Simola. – Tarjoamme kattojen ja hallien tekijöille kaikki rakentamiseen liittyvät materiaalit ja tarvikkeet, jotka sopivat varmasti käyttötarkoitukseen. Weckman-katteet ja -rakenteet voi suunnitella Weckmanin verkkopalvelujen tietopankin ja yhteistyökumppaneiden avulla.

Weckman tekee tuotteet asiakkaan tarpeen mukaan lähes aina määrämittaan ja toimittaa tarvikkeet rakennuskohteeseen ammattilaisten opastuksella, omalla kuljetuskalustolla.

– Kokonaistoimituksen ansiosta voimme taata tuotteiden laadun ja kestävyyden, kiteyttää Juha Simola Weckmanin toimintaa.

Apuna Weckmanilla on laaja myynti- ja yhteistyökumppaniverkosto Suomessa ja suurimmissa vientimaissa. Weckman Steel Oy hallinnoi myös kansainvälistä Weckman Group -yritysryhmää. Konserniin kuuluu eestiläinen AS ESCO Weckman, osakkuusyrityksiä ovat JHW-Profiles GmbH Saksassa sekä kattoturvatuotteita ja sadevesijärjestelmiä valmistava suomalainen Orima-Tuote Oy Orimattilassa. Vientiä on lähes 20 maahan ja Weckman-edustuksia on noin kahdessakymmenessä eri maassa.

Weckmanilla on kokemusta ja osaamista teräksen työstämisestä jo kolmensadan vuoden ajalta. Yritys sai alkunsa 1750-luvulla toimineesta sepän pajasta, jossa tehtiin mm. hevoskärryjä. Teknologian kehittymisen myötä aloitti Weckman 1950-luvulla traktorien peräkärryjen valmistuksen hyödyntämällä mm. vanhojen kuorma- ja linja-autojen osia, koska sodan jälkeisessä Suomessa kaikesta raaka-aineesta oli pulaa. Pian päästiin myös uudistuotantoon ja Weckmanin Tuhti -kippikärrystä muodostui käsite. 1960-luvulla alkoi myös teräskatteiden valmistus, jossa yritys on nyt markkinoiden tunnetuin suomalainen valmistaja.

Yrityksen kansainvälistyminen alkoi 1970-luvun alussa peräkärryjen myynnillä Ruotsiin. Vienti on kasvanut ja laajentunut kaikkiin terästuotteisiin.

1980-luvun alussa Weckman laajensi tuotantoa teräsrakenteisten hallien suunnitteluun ja tekoon. Yrityksen toiminta kasvoi ja kehittyi yrittäjäveljesten Matti ja Pekka Weckmanin uurastuksen avulla niin, että Weckman sai vuonna 1986 valtakunnallisen Yrittäjäpalkinnon.

Viennin osuus kasvoi voimakkaasti 1990-luvulla ja niinpä yrityksen nimi muutettiin vuonna 1997 Weckman Steel Oy:ksi. Nykyinen sukupolvi tuli Weckmanin omistajiksi sukupolvenvaihdoksen myötä.

Weckman Groupin liikevaihto on 55 miljoonaa euroa vuodessa ja se työllistää noin 300 henkilöä.

Weckman Steelin verkkosivut

Lisää aiheesta:

Sahakoneet ja Weckman toteuttavat jättiurakan Rauman sahalle

Weckman Steel panostaa kiertotalouteen Trifami3d:n kanssa

 

Categories: Yrittäjät