Palveleva Euronics Pekkala
– Tämän päivän kodinkoneliike menestyy laadukkailla tuotteilla ja hyvällä palvelulla, kiteyttää yrittäjä Jukka Pekkala Euronics Heinolan toimintamallia. Koneliike Pekkala tunnetaan Heinolassa jo vuosikymmenien takaa, sillä yritys on toiminut Heinolan keskustassa jo vuodesta 1961 lähtien. Yrittäjä Matti Pekkalan jälkeen vetovastuun otti hänen poikansa Jukka Pekkala 2000-luvun alussa. Koneliike Pekkala on
Vierumäki – liikunnan ja hyvinvoinnin ykkönen
Heinolassa toimii maamme suurin liikunta-alan keskus Vierumäki, johon kuuluvat jo vuosikymmeniä liikuntakoulutusta ja valmennusta tarjonnut Suomen Urheiluopisto ja liikunta-, ravintola- sekä majoituspalveluja tuottava Vierumäki Sports. Vierumäki järjestää huippu-urheiluun liittyvää valmennus-, harjoitus- ja leiritystoimintaa, nuorten ja aikuisten ohjattua harrastustoimintaa, liikunta-alan laaja-alaista koulutusta sekä liikunta ja hyvinvointipalveluja laadukkaassa ympäristössä Salpausselän harjujen lomassa.
Pyytäjät made by Piianen
Kuka olisi uskonut ilmiöön, jossa suomalaiset naiset sekoavat kainaloon saakka venyvistä Onkiniemellä ommelluista silakkakuosisista pikkuhousuista. Ei ainakaan Heinolasta lähtöisin oleva Pyytäjät-pikkuhousuja valmistava Piia Virtanen itse. Kouluaikana Virtanen surautti ompelukoneella sormeensa. Siitä tuli lääkärireissu eikä ompelu sen jälkeen vetänyt puoleensa, vaikka Virtanen salaa ompelemisesta haaveilikin. Lopulta Virtanen päätyi kuljetusalalle, omasta mielestään ompelukonetta turvallisempien
Yrittäjä Sirkka Halla: 60 vuotta tiskin takana, eikä yhtään samanlaista päivää
Heinolan keskustassa, Kauppakadulla olevan Kemikalio Mikun ovi on kutsuvasti auki, mannermaiset tuoksut tulvahtavat asiakasta vastaan. Pienen liikkeen tuotevalikoima on valtava ja valinnanvaraa on tasapuolisesti niin naisille kuin miehille. Kemikalio Mikussa tuotteet ovat paikallaan hyllyillä, ryhdikkäästi rivissä. Ihonhoitotuotteita, kosmetiikkaa, tuoksuja, parfyymeja, koruja sekä käteviä meikkilaukkuja, yllätyksiä; kaikkea mahdollista arkeen ja juhlaan.
Vierumäen Matkakeidas
Vierumäen Matkakeidas Oy Salpauselän harjulla Heinolassa pysäyttää matkailijat moottoritien varrella viihtyisyydellä ja laadukkailla palveluilla. Liikenneasema avasi ovensa keväällä 2013 Suomen vilkkaimman liikenneväylän E75-moottoritien varteen. Jo aloitusvuotenaan Matkakeidas valittiin Suomen parhaaksi taukopaikaksi, ja sama tunnustus tuli sille myös vuonna 2016. Erityisen suosituksi on tullut runsas ja laadukas ruokatarjonta. Vierumäen Matkakeidas on
Heinolalaisen UltraLeanBusiness Oy:n tavoite työllistää 1 000 konsulttia Suomessa
Heinolaan muuttaneen, Antti Leijalan omistama konsultointiyritys UltraLeanBusiness Oy Ltd on monimuotoinen esimerkki etätyömahdollisuuksien monipuolisesta hyödyntämisestä yritystoiminnassa. Yrityksen toiminta ja myös kansainvälinen laajentuminen on suunniteltu 100 prosenttisesti paikkariippumattomaksi. Yksi UltraLeanBusineksen perusarvoista onkin ”Täydellinen vapaus valita aika ja paikka”, joten esimerkiksi Covid-19 -pandemia ei tuonut juuri lainkaan muutosta yrityksen toimintamalliin. – Yksi oleellinen kriteeri yrityksen